vuodesta 2016 vuoteen 2017

Meidän perheen sairastumisprosentti on korkeimmillaan silloin kun on tämä lumisesonki ja jäädytetyt luistinradat. Muistan katselleeni kaihoisasti kuvia hiihtäjistä, luistelevista perheistä, pulkkamäestä ja haistelleeni samalla viemäriä (kovat pakkaset saa viemärin hajun tähän taloon, älä kysy miksi) myös viime ja edellisvuonna. Tänä vuonna tosin haistelin hajua tavallista lähempää vatsatautisena.

3/5 oksentaneita. Älköön kukaan enää oksentako, kiitos. 95 asteen pyykkiä. Kolmasti pestyt lakanat viikon sisään. En ota riskekä. Kloorattuja pintoja. Tämä rumba tosin aloitettiin jo joulukuun puolessa välissä flunssasesongilla. 4/5 flunssaisena. Ja kolme vuotias on maailman paras taudin levittäjä. Hän yltää pinnoille. Nenän sisältö on kiehtova kaivaa suuhun tai ihan vaan kaivaa koska kolme vuotias on kolme.

Kiitollinen olen ollut elämäni valinnasta. Siitä miehestä joka on suonut minulle maailman parhaan vatsataudin jälkeisen raatopäivän pitämällä huolta kodista ja lapsista. Minä olen nukkunut, vaellellut voimattomana ja nukkunut lisää sekä syönyt liikaa (kaksi palaa melonia). Hän on hoitanut kaiken muun, kaiken. Parasta on parhaus. 

Siinä on tammikuun kohokohdat. Parantumaan päin ja vähän äkkiä.