Harhaileva sättijä vai läsnäoleva rauha, kumman valitset?

Sisäinen sättijä. Oletko tavannut? Se saamarin tyyppi, joka ruoskii olemaan joku muu kuin olet. Olisipa se hiljaa. Hiljentäisin sättärin tuosta vaan, jos osaisin. Tunkisin sen jonnekin kaltaistensa joukkoon jossa se sitten oikein urakalla saisi mitätöidä kaiken tai muistuttaa toisten vioista ja arvostelisi kaikki virheet, ihan kaikki. Opin kerran viisaammalta: kysy sisäiseltä sättijältä, "mikä hätänä, miksi olet tuollainen?" Ajatus helpottaa. Helpottaa myös se, että tuollaisen pakkoajatustyyppisen ajatuksen kohdalla voi myös ajatella "älä välitä". Älä välitä tai ihan sama, en nyt aio kuunnella koska ei niitä ajatuksia vaan tarvitse ottaa sisäisen maailman värittäjiksi, aina. Ei omiin ajatuksiin tarvitse aina uskoa. Ne ovat ajatuksia ja ajatus ei ole tässä, se on jossain muualla. Ei tunteetkaan ole aina tosia. Jos ajatus tai tunne ei ole tosi niin mikä on?

Jos olen tässä hetkessä olen vain tässä hetkessä olen läsnä. Läsnäolo on tunteena hyvin erilainen kuin tuo sättijä. Tunnistat ehkä tämän läsnäolo nimisen tyypin. Se on paljon rauhallisempi eikä se kokoajan puske katsomaan taakse tai eteen. Ei se pakota suunnittelemaan jokaista seuraavaa siirtoa tai varomaan kaikkea. Se on tässä. Ihan kuin joku hyvä ystävä, joka keittää kahvit ja kysyy "mitä kuuluu?" ja truuttaa samalla kahvin päälle kermapilven, jos satut pitämään sellaisesta.

Kuuntelin jo puoli vuotta sitten Antti Holman kirjaa ja nauroin töistä kotiin kävellessäni tai lenkillä kuunnellessani. En vain pystynyt pidättelemään naurua. Olin kuunnellessa niin läsnä. Kirja oli ihanan hulvatonta ja poukkoilevaa tekstiä ja ajatusta. Samalla häpesin, että olen se keski-ikäisyyden kynnyksellä oleva nainen joka kuuntelee kirjaa, jonka tarina on niin kaukana elämästäni, että pitäisikö sitä vaan kuunnella jotain akateemisempaa, parempaa, vähemmän sellaista kirjallisuutta mille kaikki kaltaiseni huokailevat ja hämmästelevät. Liukastuin läsnäolostani sättijän puolelle. Onneksi huomasin sanoa "älä välitä" jatkoin. Kuuntelin kirjan loppuun ja nautin sen koko maailmasta. Olin läsnä sille hetkelle ja tarpeelle kurkata johonkin toiseen todellisuuteen, sellaiseen maailmaan joka ei ole minun.