Kiitollisuus, raskaus ja tuoksut

Antibiootit, ihana keksintö! Saadaan koko perhe jo unta. Ennen lasta oli huomattavasti helpompaa sairastaa. Sitä jos oli kipeä niin seuraavanlaisella kaavalla: lepoa, ostostv:tä (jos on telkkari) tai vaihtoehtoisesti helposti luettava tylsä kirja, juotavaa ja oma kurja olo. Nyt sairastetaan joko kaikki tai sitten osa perheestä, mutta lapselle on tehtävä ruokaa, vaihdettava vaippaa, valvottava hänen yskät ja muut säryt. Huh! Taas tulee mieleen, että mitä sitten kun niitä on kaksi...

Tämän päivän kakkosen uutiset ovat hyviä. Sen lisäksi, että alan voimaan itse jo todella paljon paremmin kuin aiemmin niin ultraäänestä ei löytynyt poikkeavaa tai enempää kuin yksi tyyppi, oli vilkas ja sydän sykki kauniisti. Herättää suuria tunteita nuo uudet alut. Olen niin kiitollinen, että minulla on mahdollisuus kuumaan suihkuun (elintasoluksus), voin laskea illalla pääni tyynyyt (en kadulle), herään aamulla pojan avustamana (oman lapseni jota minun ei ole tarvinnut hylätä), kun oikein ihmetyttää voin kysyä apu (on neuvola).. kiitollisuuden lista on pitkä kun muistaa ettei mikään ole itsestään selvää. Mummo vahti poikaa päiväunien aikana (eli ultra-ajan) ja saimme rauhassa käydä ultratutkimuksessa YHDESSÄ miehen kanssa! Onneksi on mummo! Kurjaa on se että oma selkä alkaa ilmoittamaan olemassa olostaan vihlomalla. Ei hyvä merkki loppuraskautta ajatellen. Nyt vaan pärjäillään, mutta pitkät kävelylenkit koirien kanssa tai yksin saa unohtaa. Eilen sain totaalisen romahduksentunteen ja valtavat hormoonien sekaiset itkut. Mitä jos minut määrätään pakkolepoon... en jaksa. Tänään taas uskon ettei pakkolepoa ole tulossa ja vähän touhuamista vähentämällä tämä tästä lutviutuu.

Annan yhden vinkin raskaanaoleville, jotka kärsivät vahvoista hajuista. Ei kannata tehdä peuranjauhelihasta mitään varsinkaan jos jo ihan perus nauta tuoksuu voimakkaalle omaan nenään. Suunnittelin päivänä eräänä kuinka valmistan pojan nukkuessa ihanaa ruokaa peruranjauhelihasta. No, poika heräsin ennen kuin sain lihat ihan valmiiksi. Paistellessa jo tuntui hieman vahvalta aromit omassa nenässä. Hain heränneen lapsen alakerrasta ja palatessani tuoksu löi vasten kasvoja. Kyykin lattialla pidellen nenästä ja todeten, että se sama haju tunkee sisälle myös suun kautta. Kröhimistä ja raivokasta kyökkäilyä. Toimintasuunnitelman pikaista kasaamista hajun täyttämin aivoin sekä pojan lohdutonta itkua kun ei nyt ymmärrä mikä äidille tuli. Toimintasuunnitelmat kohtasivat todellisuuden ja ryntäsin läpi lapsiportin alakertaan suorittamaan mahdolista oksennustoimenpidettä (sulkien portin kuitenkin huolella ettei lapsi pääse juoksemaan perääni pää kolmantena jalkana). Kun pahin oli ohi, henki taas kulki sekä puhe ajatuksineen ja huuto yläkerrassa edelleen jatkui oli todellisuus jälleen edessä - yläkertaan takaisin porisevan peuran viereen. Mietin jo hetken, että soitan miehelleni puhelun ja pyydän tulemaan viivana kotiin ja siirtämään peurat ulkoruokintaan ja käyn sitä ennen kaappaamassa lapsen alakertaan kanssani nauttimaan paremmasta sisäilmasta. Onneksi ymmärsin keksiä vaihtoehdon B, joka sisälsi märän pyyhkeen hengitysaukkojen päällä. Tiukka ote nenästä ja märkä pyyhe pitivät hajun loitolla. Peurat menivät erittäin tiiviiseen astiaan. Astia ensiksi kylmään veteen ja vielä sinetöitiin muovipussilla. Lopulta jääkaappiin ja muiden suihin. Loppu hyvin kaikki hyvin ja lapselle vähän elämän järkytystä. Hengissä ollaan kaikki ja peuraan ei nyt ihan vähään aikaa olla koskemassa.

Tämä ei sisällä peuraa ja oli pelkästään hyvää

Ja melkein unohdin. Tätä sitten ihan vollottamalla vollotin tänään (ei sovellu ihan pienimmille katsottavaksi). Äidinrakkaus, se vaan on joskus niin brutaalia.