Venynyt äiti

Naisen keho on kaunis ja yllättävä. Raskaana odotat noin yhdeksän kuukautta ja sen jälkeen et ole enää entisesi. Se palautuu, toisilla oikein mahdottoman ennalleen ja toisilla vähän sinne päin. Sitä ei lakkaa ihmettelemästä edes toisen odotuksen jälkeen tässä neljä kuukautta synnytyksestä.

Siteeraan ystävääni imetyksen jälkeisistä iloista: "Oltiin saunassa, pötköteltiin lauteilla ja katsoin oveen heijastuvasta peilikuvasta, että häh, näytän ihan laudalta, että miten voi olla mahdollista näillä rinnoilla. Niin hehheh, mun tissit roikku kainaloissa. Voi jestas." Ei lisättävää, ymmärrän.

Ostaessani autottoman äidin kulkuneuvoon (rattaisiin) lisäosaa sain paketin kotiin ilman toimituskuluja kun ostin vielä jotain samalla hinnalla kuin niitä postikuluja olisi pitänyt maksaa. Ostin topin lististämään raskauden jälkeistä olemusta. Se lististää ja se helma nousee taaperon ja vauvan kanssa touhutessa sen verran rullalle, että saan mehevän jenkkakahvan. Ei sillä, että kehoni olisi ruma tai en pitäisi siitä. Se on mitä se on. Kaunis ja minun, kaikkine kremppoineen, mutta se on muuttunut. Peiliin katsoessa siellä on vähän raskaalta näyttävä, meikitön, punaposkinen nainen, joka on tekemässä jotain joka keskeytetään monesti ennen kuin se tekeminen on valmis tai sitten se tekeminen jää toiselle päivälle. Jotta voin olla lapsilleni se mikä olen on minun hyväksyttävä itseni sellaisena kuin olen. Raskauskilot, niitä on enää muutama, mutta tänne venyneen nahan alle voisin piilottaa pienen apinan.

Rakkautta saa vaikka teepannusta.