Oppimiskiukku
Eräänä kauniina ja kuumana kesäpäivänä inan vajaa kolmevuotias isoveli herää huonotuulisena. Hän hermostuu syödessään aamupalaa, koska ei halua mitään tarjotuista vaihtoehdoista ja hilloa on jokatapauksessa puurossa liian vähän. Puuro jää syömättä. Äiti päättää lähteä kahden lapsensa kanssa puistoon, ihan lähelle.
On kesä ja vaatteita ei tarvitse pukea paljon, mutta lippalakin ja kenkien valinta tuottaa raivokohtauksen, koska se ainoa ja oikea lippalakki on hävinnyt ja kengät nyt vaan on kiva siinä samassa heitelle ihan mihin sattuu (ja ihan kaikki eteisessä olevat kengät). Lopulta pääsemme aikaisemmin kuin normaalisti puistoon ja äidin toive muista lapsista on turha, puistossa olemme vain me. Leikitään ja keinutaan, mutta samalla isoveli kokeilee kuinka hiekka lentää päin pikkuveljeä ja äitiä (äidin korvaan sisälle ihan käytännössä). Kun puisto on leikitty ja tulee lähdön aika otamme suunnan kohti kauppaa.
Normaalisti kaupassa käynti on isoveljen mielestä kivaa, mutta ei tällä kertaa sillä nyt on huono päivä. Muutamat matkaraivarit, yksi perillepääsyn kunniaksi heitetty kiukuttelu, kaupassa kapinointi ja kassalla vastaan hangoittelu. Kotimatkalla lähikaupasta voi keksiä kaikkea tiellä säntäilystä, maahan veltoksi makoiluun tai äänekäs protestointi ihan vaan että voi. Ja äiti jaksaa olla järki päässä vaikka pikkuveli on myös huomannut ettei näinä päivinä saa huomiota kuin huutamalla älämölön yli.
Kotona on luvassa päiväunet. Niin äiti päätti. On saatava tauko. Isoveli palautetaan sänkyyn tunnin ajan ja sitten syntyy tuloksia. Tulee uni ja uni kestää minuutilleen kaksi tuntia. Ennen unta on kuitenkin tyhjennetty kirjahyllyn kirjat, kaadettu lelulaatikot, tyhjennetty osa vaatelipastosta, heitetty maidot lattialle, huudettu, potkittu ja kiukuteltu. Äitikin heitti nurkkaan Puuha Peten Nossen, koska sai siitä päähänsä sopivassa kulmassa.
Pikkuveli nukkui puiston päätteeksi ja kauppamatkalla, joten hän on pirteä kuin peipponen. Yöllä sen sijaan suuhun puhkesi kolmas alahammas, joten äiti ei ole nukkunut yöllä oikein kunnolla. Ruokaa äidille ja pikkuveljelle. Vähän rauhaisaa leikkimistä ja lopulta pikkuveli näytää väsyneeltä. Kun pikkuveli nukahtaa kymmenen minuuttia ennen kuin isoveli herää niin nukahtaa äitikin muutaman nanosekunnin päästä ja herää virkeänä muutaman minuutin torkkujen päästä ottamaan vastaan loppupäivän kepposet.
Kolmevuotias jo osaa olla tarkoituksen mukaisesti ilkikurinen. Iltapäivällä vasta täytettyyn kahluualtaaseen on kiva pissata kaaressa. Kaikenlaista kiukuttelua tulee vastaan koska rajoja pitää koetella. Haaveilen seesteisestä työpäivästä ja yritän olla järkevä. Se ottaa koville kun kiukku kohdistuu ympärillä oleviin, myös pikkuveljeen. Siinä sitä on oltava kiinni, ihan kiinni lapsissaan, ettei kukaan satuta itseään ja samalla hoidettava ruoka sekä muu kodin huolto. Parasta huoltoa näiden päivien päätteeksi on hikinen urheilu hyvässä seurassa ja päivän stressihormonit, adrenaliini ja kireä mieli hikoilevat ulos. Näinä päivinä on vähän turha kutsua ketään kylään tai lähteä itse, sillä sama mölyapinointi on vähän ikävää muiden seurassa.
Samalla kun uhmaa ilmenee tulee esille uusia oppimisen paikkoja. Isoveli on selkeästi oppimassa jakamisen ja se ottaa pannuun kun kaikki esineet eivät olekaan vain hänen. Pikkuveli on oppinut pitämään kiinni omastaan ja todellakin ilmoittaa jos jotain viedään hänen kädestään eli vähän salaa kähvelletty lelu ei olekaan enää mahdollinen ja sekös harmittaa.
On kesä ja vaatteita ei tarvitse pukea paljon, mutta lippalakin ja kenkien valinta tuottaa raivokohtauksen, koska se ainoa ja oikea lippalakki on hävinnyt ja kengät nyt vaan on kiva siinä samassa heitelle ihan mihin sattuu (ja ihan kaikki eteisessä olevat kengät). Lopulta pääsemme aikaisemmin kuin normaalisti puistoon ja äidin toive muista lapsista on turha, puistossa olemme vain me. Leikitään ja keinutaan, mutta samalla isoveli kokeilee kuinka hiekka lentää päin pikkuveljeä ja äitiä (äidin korvaan sisälle ihan käytännössä). Kun puisto on leikitty ja tulee lähdön aika otamme suunnan kohti kauppaa.
Normaalisti kaupassa käynti on isoveljen mielestä kivaa, mutta ei tällä kertaa sillä nyt on huono päivä. Muutamat matkaraivarit, yksi perillepääsyn kunniaksi heitetty kiukuttelu, kaupassa kapinointi ja kassalla vastaan hangoittelu. Kotimatkalla lähikaupasta voi keksiä kaikkea tiellä säntäilystä, maahan veltoksi makoiluun tai äänekäs protestointi ihan vaan että voi. Ja äiti jaksaa olla järki päässä vaikka pikkuveli on myös huomannut ettei näinä päivinä saa huomiota kuin huutamalla älämölön yli.
Kotona on luvassa päiväunet. Niin äiti päätti. On saatava tauko. Isoveli palautetaan sänkyyn tunnin ajan ja sitten syntyy tuloksia. Tulee uni ja uni kestää minuutilleen kaksi tuntia. Ennen unta on kuitenkin tyhjennetty kirjahyllyn kirjat, kaadettu lelulaatikot, tyhjennetty osa vaatelipastosta, heitetty maidot lattialle, huudettu, potkittu ja kiukuteltu. Äitikin heitti nurkkaan Puuha Peten Nossen, koska sai siitä päähänsä sopivassa kulmassa.
Pikkuveli nukkui puiston päätteeksi ja kauppamatkalla, joten hän on pirteä kuin peipponen. Yöllä sen sijaan suuhun puhkesi kolmas alahammas, joten äiti ei ole nukkunut yöllä oikein kunnolla. Ruokaa äidille ja pikkuveljelle. Vähän rauhaisaa leikkimistä ja lopulta pikkuveli näytää väsyneeltä. Kun pikkuveli nukahtaa kymmenen minuuttia ennen kuin isoveli herää niin nukahtaa äitikin muutaman nanosekunnin päästä ja herää virkeänä muutaman minuutin torkkujen päästä ottamaan vastaan loppupäivän kepposet.
Kolmevuotias jo osaa olla tarkoituksen mukaisesti ilkikurinen. Iltapäivällä vasta täytettyyn kahluualtaaseen on kiva pissata kaaressa. Kaikenlaista kiukuttelua tulee vastaan koska rajoja pitää koetella. Haaveilen seesteisestä työpäivästä ja yritän olla järkevä. Se ottaa koville kun kiukku kohdistuu ympärillä oleviin, myös pikkuveljeen. Siinä sitä on oltava kiinni, ihan kiinni lapsissaan, ettei kukaan satuta itseään ja samalla hoidettava ruoka sekä muu kodin huolto. Parasta huoltoa näiden päivien päätteeksi on hikinen urheilu hyvässä seurassa ja päivän stressihormonit, adrenaliini ja kireä mieli hikoilevat ulos. Näinä päivinä on vähän turha kutsua ketään kylään tai lähteä itse, sillä sama mölyapinointi on vähän ikävää muiden seurassa.
Samalla kun uhmaa ilmenee tulee esille uusia oppimisen paikkoja. Isoveli on selkeästi oppimassa jakamisen ja se ottaa pannuun kun kaikki esineet eivät olekaan vain hänen. Pikkuveli on oppinut pitämään kiinni omastaan ja todellakin ilmoittaa jos jotain viedään hänen kädestään eli vähän salaa kähvelletty lelu ei olekaan enää mahdollinen ja sekös harmittaa.
 |
| Kiukkupäivistä harvemmin on kuvamateriaalia, koska se olisi tämän näköistä. |
Kommentit