Yötyöläinen
Onneksi on kaiken maailman yhteydenpitovälineitä ja avuliaita ystäviä. Kun aloitin koulun kuvittelin, että kaikki tehdään yksin. Yksin istun koneeni kanssa ja haen tietoa yksin sieltä ja täältä, mutta olin väärässä. Aluksi koko ryhmäytymisen ajatus tuntui hankalalta. Miten kukaan voi onnistua tekemään mitään jos me olemme perheellisiä ja ympäri suomea sekä käymme töissä. Tämä on se toinen puoli. Me olemme myös auttavia ja viimehetkellä whatsapp laulaa ja ratkaisut, oivallukset ja oppiminen tapahtuu ilmassa. Luen sieltä ja kysyn täältä. Olin jo keksinyt omat sääntöni katetuottolaskentaan kunnes toinen opiskelija opasti. Siirryin tiedon toiselle puolelle, ymmärsin. Yksi huomaa, että palautuspäivä on tänään ja ilmoittaa muille. Jää aikaa reagoida edes muutama tunti. Se riittää silloin kun aika on kortilla, vaikka nukahtaisi välissä.
Se mitä en nyt ymmärrä on raskauden syytä. Olen raskaana. Itse valitsemassani mahdollisuudessa saada kolmas lapsi. Voi miten vihaankaan raskauden tuomaa hormonaalista muutosta. Sekoan, väsyn, turpoan ja voin huonosti. En koskaan osaa vastata kysymykseen "millä viikolla olet", en laske koska sillä ei ole merkitystä, olan vain raskaana. Näytän kalpealta ja tekee mieli oksentaa, jos avaan jääkaapin oven. En halua laittaa ruokaa koska raaka-aineet haisevat. Koirien jätöksien kerääminen on haasteellista. Aamun raikkaassa ilmassa se onnistuu, jos tuulee sopivasti. Pitää pian tehdä valinta miten jatkan opiskelua. Pidänkö sapatin. Tämä tuntuu pahimmalta mahdolliselta valinnalta sillä pidän ryhmästämme. En missään nimessä haluaisi menettää tätä porukkaa siksi, että otin raskauden riskin ja se toteutui.
Töissäkin on sietämättömän mukava olla. Saa tehdä, vähän stressata ja sitten tulla kotiin. Lapset ovat ulkoilleet, syöneet ja liimautuvat kaulalle (toisinaan hieman liiankin kiinni). Koen tietyllä tapaa vapautta, jonka tavallaan menetin kotiäitinä. Tämä ehkä kuulostaa brutaalilta, mutta se on myös hyvin totta. Koen olevani vähän itsekäs, mutta työ on hyvin kiinteä osa persoonaani. Pala kerrallaan ja lapsi kerrallaan. Jos kaikki menee hyvin meillä on "kohta" kolme lasta joista vanhin on 4-vuotias. Luvassa siis oma identiteettikriisi lähiaikoina.
Se mitä en nyt ymmärrä on raskauden syytä. Olen raskaana. Itse valitsemassani mahdollisuudessa saada kolmas lapsi. Voi miten vihaankaan raskauden tuomaa hormonaalista muutosta. Sekoan, väsyn, turpoan ja voin huonosti. En koskaan osaa vastata kysymykseen "millä viikolla olet", en laske koska sillä ei ole merkitystä, olan vain raskaana. Näytän kalpealta ja tekee mieli oksentaa, jos avaan jääkaapin oven. En halua laittaa ruokaa koska raaka-aineet haisevat. Koirien jätöksien kerääminen on haasteellista. Aamun raikkaassa ilmassa se onnistuu, jos tuulee sopivasti. Pitää pian tehdä valinta miten jatkan opiskelua. Pidänkö sapatin. Tämä tuntuu pahimmalta mahdolliselta valinnalta sillä pidän ryhmästämme. En missään nimessä haluaisi menettää tätä porukkaa siksi, että otin raskauden riskin ja se toteutui.
Töissäkin on sietämättömän mukava olla. Saa tehdä, vähän stressata ja sitten tulla kotiin. Lapset ovat ulkoilleet, syöneet ja liimautuvat kaulalle (toisinaan hieman liiankin kiinni). Koen tietyllä tapaa vapautta, jonka tavallaan menetin kotiäitinä. Tämä ehkä kuulostaa brutaalilta, mutta se on myös hyvin totta. Koen olevani vähän itsekäs, mutta työ on hyvin kiinteä osa persoonaani. Pala kerrallaan ja lapsi kerrallaan. Jos kaikki menee hyvin meillä on "kohta" kolme lasta joista vanhin on 4-vuotias. Luvassa siis oma identiteettikriisi lähiaikoina.
 |
| Sisarusrakkaus on tärkeä asia. |
Kommentit