Säätämisen päivä
Voi kettu! Koulupäivä, MLL-päivä, omat asiat kuntoon-päivä, vieraita-päivä, kauppa-päivä... Aamulla lähes paha olo tästä tehtävien määrästä sillä jokaisen päivän tehtävän alla on pieniä ja suurempia suoritettavia tehtäviä. Varsinkin kun pankkitili odottaa reilun viikon päästä tulevaa palkkaa. Kesälle on luvassa kolmet ylppärit, yhdet häät, kahdet ristiäiset ja hitto haluan kesäkuussa kokoperheen kanssa risteilylle johon on säästetty, mutta uusi auto pitäisi hankkia tai vaihtoehtoisesti korjata vanha. En halua autolainaa vaan ihmeen ja risteilylle kun minnekään muualle ei ole varaa! Vakuutuslasku odottaa erääntymistä palkkapäivänä sekä päivähoitomaksu nielaisee juuri nyt valtavalta tuntuvan osan.
Onneksi raskaus on siinä vaiheessa, että voin tehdä tavallista ruokaa ja syödä myös eilistä. Onneksi lapset ovat päivähoidossa sillä miehen ollessa töissä koko vapun ja minä kotona verenpaineet matalala puuskutellen ymmärsin ettei raskaus ole edelleenkään minun kropalleni ja päälleni se helpoin. Kolmevuotias haluaa kaiken vikisten, vinkuen, huutaen ja heti eli aloittelee neljä vuotiaan uhmaa. Yksivuotias haluaa olla kuten isoveli. Molemmat ovat oppineet, että äidin ollessa väsähtänyt saa huomion parhaiten yhteiskiukulla. Niin oli rattoisa vappu. Autolla emme liikkuneet mihinkään. Puistossakin piti juosta myös äidin kaikki liukumäet ja muut. Ylivoimaisesti hankalinta on se, että yöllä molemmat ovat meidän sängyssä klo 2.45 viimeistään. Vaikka palautan takaisin omaan sänkyyn ne tulevat takaisin. Suloisia pieniä käsiä ja jalkoja naamalla, selässä, vatsalla - läts! Ja se "halaan sinua niin, että kaulavaltimo on tukossa"-aamuyöstä. Läheisyys on ihanaa, mutta niin on kokonaiset yöunetkin!
Kaikesta valittamisesta huolimatta olen onnellinen ja kiitollinen juuri minun elämästäni.
Onneksi raskaus on siinä vaiheessa, että voin tehdä tavallista ruokaa ja syödä myös eilistä. Onneksi lapset ovat päivähoidossa sillä miehen ollessa töissä koko vapun ja minä kotona verenpaineet matalala puuskutellen ymmärsin ettei raskaus ole edelleenkään minun kropalleni ja päälleni se helpoin. Kolmevuotias haluaa kaiken vikisten, vinkuen, huutaen ja heti eli aloittelee neljä vuotiaan uhmaa. Yksivuotias haluaa olla kuten isoveli. Molemmat ovat oppineet, että äidin ollessa väsähtänyt saa huomion parhaiten yhteiskiukulla. Niin oli rattoisa vappu. Autolla emme liikkuneet mihinkään. Puistossakin piti juosta myös äidin kaikki liukumäet ja muut. Ylivoimaisesti hankalinta on se, että yöllä molemmat ovat meidän sängyssä klo 2.45 viimeistään. Vaikka palautan takaisin omaan sänkyyn ne tulevat takaisin. Suloisia pieniä käsiä ja jalkoja naamalla, selässä, vatsalla - läts! Ja se "halaan sinua niin, että kaulavaltimo on tukossa"-aamuyöstä. Läheisyys on ihanaa, mutta niin on kokonaiset yöunetkin!
Kaikesta valittamisesta huolimatta olen onnellinen ja kiitollinen juuri minun elämästäni.
 |
| Tämän lainaan kohta, koska self help oppaat ovat tuskastuneena hyvää luettavaa ja virkistystä taloushallinnon matikan tuntien vastapainoksi. I will survive! |
Kommentit