Ajankäytön palautus

Kun elämässä on tasaisempaa. Kun elämässä voi suunnitella asioita. Kun on elänyt pitkän vaiheen jolloin ei pystynyt luottamaan aikatauluihin niin tämä on ollut yhtä juhlaa. Kun taas jaksaa ja voi luottaa. Aika ei ole enää pelkästään vihollinen joka on käytettävä vain järkevästi, tuhlailematta.

Olen opetellut kantapään kautta sanomaan ei myös kiinnostaville asioille, niille asioille joista olisin saanut enemmän kuin olisin antanut, mutta voimavarat eivät riittäneet sillä aikataulut olisivat olleet liian epämääräinen asia sovittavaksi. Nyt minä jaksan. Jaksan koko päivän. Minulla on mies kotona. Hän on tässä. Hän on töissä, yhdistyspuuhissa ja harrastaa, mutta nyt myös minulla on suunnitteluun varaa. En omista enempää ja oikeastaan omistan vähemmän kuin ennen, mutta omistaminen on toissijainen juttu, täysin. Olen rikkaampi kuin ennen. Minulla on aikaa itselleni.

Olen ennenkin jaksanut huumorilla, positiivisuudella ja vilkkaalla mielikuvituksella monen monta kirjavaa uhmaikäisen, leikki-ikäisen, sisaruksen, ainokaisen, raskaanaolemisen ja vaikka minkämoisen hetken, mutta mikään niistä jaksamisista ei vedä vertoja sille, että voi jaksaa yhdessä. Se että samana päivänä voin päästää miehen neljäksi tunniksi touhuamaan omiaan, osallistua synttärikemuihin koko perheenä ja käydä nauramassa porukalla pitkälle iltaan sen omat neljä tuntia niin tämä tuntuu jotenkin mukavalta elämältä.

Maailma on edelleen julma itsensä. Epäreiluus on edelleen väärin, todella väärin. Tämä vain herättää ajatuksen lähimmäisyyden merkityksestä, siitä miten tärkeää on olla luotettava, läsnä, aito ja samalla rehellinen myös itselleen. On osattava joustaa silloin kun on tarve joustolle, vaikka äärimmäisyyteen asti, mutta kun jouston hetki on ohi on palauduttava takaisin kierteelle tai muuten lakkaa joustamasta.  Katkeruus ei kanna, armo kantaa.

Ole muille voimavara älä kiusanhenki.