Kuka minä olen?

"En uskalla edes avata aiempia kirjoituksiani. Ne ovat vielä vereslihalla. Olen pyörittänyt arkea pääni sisällä, enemmän kuin vähemmän. Turvallisesti omissa ajatuksissa, sanallisesti ystävilleni ja kotona kaiken tämän hallitsemattomuuden ja hallittavuuden keskellä miehelleni. Historiani on minun ja se pysyy siellä vaikka sitä en vielä avaisi.

Paraneminen on aina prosessi, joka on hidas. Sille pitää antaa aikaa. Alussa aikaa ei ole koska halu päästä lopputulokseen on valtava. On kiire saada takaisin se balanssi, jonka menetti. Se turvallisuuden tunne joka piti turhat asiat tärkeinä ja ongelmat pieninä. Vaikka monta kyyneltä on nielaistu ja kahden vuoden takaisen konkurssin hyväksyminen on hyväksytty on siinä niin monta henkilökohtaista tarinaa ja jokaisen näkökulmaa, että vielä välillä päätä huimaa.

Kun puhutaan muistoista ja siitä kuinka kaikki aistit ovat jotenkin kiinni niissä on välillä vaikea sanoa keholleen että älä reagoi tähän niin voimakkaasti."

Olin kirjoittanut luonnoksen. En koskaan jakanut sitä ulos. Se on nyt siinä.

Hetki sitten piti pysähtyä ja liikkua samaan aikaan. Piti pitää tauko kaikesta siitä mihin ennen venyin. En vieläkään lue historiaani, kohta, mutta ei vielä. Muistan sen, osissa. Muutos muuttui mahdollisuudeksi ja mahdollisuudesta tuli taas arki.

Nyt on käännetty sivua. On otettu turvallinen askelma tai harppaus. Olen saanut harjoitella kokonaisena perheenä elämistä toimitusjohtajan saappaissa. Olen saanut kunnian palkata ihmisiä ja päästää heidät lentoon. Olen oppinut pitämään kiinni haluamastani ja päästämään irti asioista joihin en voi vaikuttaa.

Tätä elämää meillä on yksi kappale. Tätä elämää ei eletä kahdesti.

Nyt kysyn teiltä, rakkaat blogin entiset tai nykyiset lukijat, että pistänkö tämän pakettiin vai alotanko alusta? Jos aloitan alusta niin kuvaan astuu äiti, yrittäjämutsi, toimitusjohtaja ja onko se enää mielenkiintoista?