AA-luottoluokitettu idea
Häpeä ja pelko. Nuo kaksi typerystä. Jos olisi elämä mennyt suunnitelmien mukaan niin olisimme maksaneet jo ison osan asuntolainasta, samalla kun säästimme sopivasti matkustelua varten sekä elämän pieniin ja suuriin yllätyksiin. Eipä elämä vienyt kuten suunniteltiin. Se on vienyt ihan minne sattuu.
Aloitetaan elämäni tarina ja rahapolitiikka alusta. Kun olin 12-vuotias isäni kuoli. Hautajaiset oli noin suunnilleen samana päivänä kuin oli syntymäpäiväni. Sain elämäni ensimmäisen lävistyksen koska isäni oli luvannut, että saan sellaisen sitten joskus. Mummo oli siitä vihainen. Tilanne kaikkineen kurja, vaikka naamassa killui rengas, mutta siitä selvittiin ja mummokin rauhoittui. Äitini odotti silloin kolmatta lasta. Mahtoi olla kivaa kun me isommat olimme teini-iän kynnyksellä ja samalla elämä muuttui yksinhuoltajan arjeksi maaseudulla. Siitä kaikesta selviämisestä arvostan äitiäni suunnattomasti. En olisi minä ellei minulla olisi tätä historiaa.
Onneksi suomessa on eläkejärjestelmä joka tarkoittaa sitä että sain rahaa, jonka äitini fiksusti talletti odottamaan opiskelujani. Saisin opiskeltua ilman lainaa. Se oli se seuraava vaihe. En tiennyt mitä opiskelisin. Kaikki ovet, ikkunat, tiet auki. Vaihtoehtoja niin että tuntui vai pyörryttävältä. Lähdin Aupairiksi Englantiin. Hyvä ja kasvattava päätös. En kuitenkaan vieläkään tiennyt miksi haluaisin isona, enkä ehkä tiedä vieläkään. Kesätyörahat tuli ja meni. Sama mies jo silloin kuvioissa. Kun lopulta olin valinnut, valmistunut ja päätynyt työelämään aukesi miehelle mahdollisuus yrittäjyyteen. Edessä muutto pois Helsingistä.
Silloisen osakeyhtiön rahat löytyivät tililtäni, joten ne sijoitin siihen ideaan. Olin luvannut jaksaa yrittäjän puolisona elämistä 10 vuotta. Niin kauan jaksettiin ja venyttiin. Itse idea oli lopulta surkea sijoitus sillä ne rahat hävisivät konkurssin aikana ja koko summa muuttui vain lisää maksettavaksi. Äitiysloman ja työssäolon aikana säästämäni rahat sujahtivat viimeisiin laskuihin ja tilillä pyöri nolla. Siinä kohtaa tärisin pelosta. Pelkäsin, että jotain hajoaa, vaikka pesukone, katto, auto, tiskikone, terveys, joku muu mikä tahansa mikä tarvitsee rahaa. Lopputulema oli se että velkaa tuli ja nyt sitä sitten maksetaan. Säästäminen on siis edelleen lähes mahdotonta.
Konkurssin jälkeen oltiin kyllä pennit rivissä ja kavereiden vanhoissa vaatteissa. Kiitos kaverit. En edelleenkään voi viedä UFF:n keräykseen mielellään mitään kun ajattelen omaa tilannettani siinä kohtaa. Mielelläni antaisin ehjät käyttämättömät vaatteeni jollekin lähelläni olevalle jolla ei ole varaa. Kaikki näet ei ole sitä miltä se ulos näyttää.
Tähän taustaan verrattuna voitte kuvitella miltä oman yrityksen AA-luottoluokitus tuntuu. Aivan super!
Aloitetaan elämäni tarina ja rahapolitiikka alusta. Kun olin 12-vuotias isäni kuoli. Hautajaiset oli noin suunnilleen samana päivänä kuin oli syntymäpäiväni. Sain elämäni ensimmäisen lävistyksen koska isäni oli luvannut, että saan sellaisen sitten joskus. Mummo oli siitä vihainen. Tilanne kaikkineen kurja, vaikka naamassa killui rengas, mutta siitä selvittiin ja mummokin rauhoittui. Äitini odotti silloin kolmatta lasta. Mahtoi olla kivaa kun me isommat olimme teini-iän kynnyksellä ja samalla elämä muuttui yksinhuoltajan arjeksi maaseudulla. Siitä kaikesta selviämisestä arvostan äitiäni suunnattomasti. En olisi minä ellei minulla olisi tätä historiaa.
Onneksi suomessa on eläkejärjestelmä joka tarkoittaa sitä että sain rahaa, jonka äitini fiksusti talletti odottamaan opiskelujani. Saisin opiskeltua ilman lainaa. Se oli se seuraava vaihe. En tiennyt mitä opiskelisin. Kaikki ovet, ikkunat, tiet auki. Vaihtoehtoja niin että tuntui vai pyörryttävältä. Lähdin Aupairiksi Englantiin. Hyvä ja kasvattava päätös. En kuitenkaan vieläkään tiennyt miksi haluaisin isona, enkä ehkä tiedä vieläkään. Kesätyörahat tuli ja meni. Sama mies jo silloin kuvioissa. Kun lopulta olin valinnut, valmistunut ja päätynyt työelämään aukesi miehelle mahdollisuus yrittäjyyteen. Edessä muutto pois Helsingistä.
Silloisen osakeyhtiön rahat löytyivät tililtäni, joten ne sijoitin siihen ideaan. Olin luvannut jaksaa yrittäjän puolisona elämistä 10 vuotta. Niin kauan jaksettiin ja venyttiin. Itse idea oli lopulta surkea sijoitus sillä ne rahat hävisivät konkurssin aikana ja koko summa muuttui vain lisää maksettavaksi. Äitiysloman ja työssäolon aikana säästämäni rahat sujahtivat viimeisiin laskuihin ja tilillä pyöri nolla. Siinä kohtaa tärisin pelosta. Pelkäsin, että jotain hajoaa, vaikka pesukone, katto, auto, tiskikone, terveys, joku muu mikä tahansa mikä tarvitsee rahaa. Lopputulema oli se että velkaa tuli ja nyt sitä sitten maksetaan. Säästäminen on siis edelleen lähes mahdotonta.
Konkurssin jälkeen oltiin kyllä pennit rivissä ja kavereiden vanhoissa vaatteissa. Kiitos kaverit. En edelleenkään voi viedä UFF:n keräykseen mielellään mitään kun ajattelen omaa tilannettani siinä kohtaa. Mielelläni antaisin ehjät käyttämättömät vaatteeni jollekin lähelläni olevalle jolla ei ole varaa. Kaikki näet ei ole sitä miltä se ulos näyttää.
Tähän taustaan verrattuna voitte kuvitella miltä oman yrityksen AA-luottoluokitus tuntuu. Aivan super!
Kommentit