sairasta kotoilua
Viisi päivää sisällä kipeiden lasten kanssa univelkaisena on paljon, jos et tiedä kuinka paljon niin kokeile jonkun muksuilla 24/7 vaikka kahden päivän ajan. Taapero on koko ajan metrin päässä kärttämässä jotain, seuraa, viihdykettä, vettä, maitoa, ruokaa ja kun kipeä lapsi ei osaa olla samalla tavalla kuin kipeä aikuinen niin nipisely, miniraivarit, läpsiminen ja pureminen kuuluvat turhautumiseen (ainakin meillä). On piirretty, maalattu, muovailtu, laskettu autoilla, leikitty nukeilla, luettu, syöty, katsottu ohjelmia ja vasta on kulunut puolikas päivää. Seuraava puolikas yritetään täyttää myös jollain tekemisellä mikä ei sisällä jatkuvaa riehumista, renkailla roikkumista tai ulkona rellestämistä.
Eilen oli aamusta ensimmäinen ihan kokonaan kuumeeton päivä sitten lauantain. Ulkona lämpötila nollassa. Laskelmoin, että taapero kestää ulkoilun. Kaikesta toppailusta ja nätisti leikkimisestä huolimatta aamuyöstä havahdun tulikuumiin pikkujalkoihin selälläni. Mittarissa luku 39,1. Rauhassa kuumelääkettä (ei tietenkään onnistu ilman huutoa) ettei pikkuveli herää. Hetken päästä kuuntelen kun uni rauhoittuu ja koivet nousevat peiton päälle. Kuume siis laskee ja lapselle tulee kuuma. Pienempi on jo aloittanut yöllisen yskimisen muutama tunti ennen isoveljeään vaikkakin kuumeettomana. Hän haluaa nukkua vain rinta suussa. Muut vaihtoehdot herättävät huutoa ja lopulta päädyn yrittämään nukahtamista puoli istuvaan asentoon koristetyynyillä, unityynyllä ja imetystyynyllä tuettuna. Homma toimii kohtalaisesti eli paremmin kuin huonosti. Saan torkahdeltua ja nosteltua pikkuveljeä helposti takaisin rinnalle aina kun ote herpaantuu. Lopulta miehen kello pärähtää soittamaan herätystä ja totean, että yhtäjaksoista unta oli alkuyöstä kaksi tuntia ja sen jälkeen olen valvonut, kuulostellut, annostellut lääkkeitä, asetellut, imettänyt, vaihtanut yhdet pissasta märät vatteet ja siihen meni n. kuusi tuntia tehokasta uniaikaa. Onneksi taaperon kuumelääkkeestä vaikutus oli vielä voimassa eikä hän herännyt herätyskelloon eikä herännyt pikkuvelikään. Valuin vaivihkaa erittäin hitaasti ja äänettömästi pikkuinen mahan päällä peiton alle ja nukahdin musta-aukkoiseen uneen, josta heräsin vasta kun koirat ilmoittivat, että pihalla on ihmisiä. Samassa muistin, että olin unohtanut yöllä informoida omaa äitiäni, joka oli tuomassa omaa isäänsä autokortin uusimiseen, että ollaan kipeinä, harkitkaa haluatteko tulla.
Päivällä pienempi nukkuu kantoliinassa vartin samalla kuin imuroin ja ei, en imuroinut siksi, että niin tehdään joka päivä vaan siksi, että saan sen pikkuisen nukkumaan kun imurin ääni nyt vaan rauhoittaa sekä rinnalla vartin ja on kiukkuinen kuin ampiainen. Isoveljeä korpeaa, että äidin aika menee "tui, tui, tui" pikkuveljen viihdyttämiseen, että talossa kuulisi edes ajatuksiaan. Ennen pikkukakkosta (ihana ohjelma, ihanaan aikaan) runttaan sakin sänkyyn ja kaikista säännöistä poiketen otan mukaan pillimehun sekä iPadin (ei kaatunut mehu eikä padi). Isompi simahtaa, pienempi vähän jälkeen ja en tiedä missä välissä omat silmät menivät kiinni. Puolituntia kullan arvoista unta, jotta voi taas herätä realiteetteihin: nipistelyyn, läpsimiseen ja mitä niitä nyt oli sekä siihen, että isoveli tuntuu taas lämpimältä. Miten tämä meneekin aina näin ja miten miehellä on juuri tällä viikolla kaksi yöhön menevää päivää sekä sunnuntain vuoro. Lupaan arvostaa tavallista arkipäivää ainakin yhden kokonaisen vuorokauden verran ihan sellaisenaan.
Ja nyt illalla rakastan sitä, että joku muukin ymmärtää, ettei lapset ole aikuisia, ei vaikka voissa paistaisi: suloiset-pikku-aikuiset
Eilen oli aamusta ensimmäinen ihan kokonaan kuumeeton päivä sitten lauantain. Ulkona lämpötila nollassa. Laskelmoin, että taapero kestää ulkoilun. Kaikesta toppailusta ja nätisti leikkimisestä huolimatta aamuyöstä havahdun tulikuumiin pikkujalkoihin selälläni. Mittarissa luku 39,1. Rauhassa kuumelääkettä (ei tietenkään onnistu ilman huutoa) ettei pikkuveli herää. Hetken päästä kuuntelen kun uni rauhoittuu ja koivet nousevat peiton päälle. Kuume siis laskee ja lapselle tulee kuuma. Pienempi on jo aloittanut yöllisen yskimisen muutama tunti ennen isoveljeään vaikkakin kuumeettomana. Hän haluaa nukkua vain rinta suussa. Muut vaihtoehdot herättävät huutoa ja lopulta päädyn yrittämään nukahtamista puoli istuvaan asentoon koristetyynyillä, unityynyllä ja imetystyynyllä tuettuna. Homma toimii kohtalaisesti eli paremmin kuin huonosti. Saan torkahdeltua ja nosteltua pikkuveljeä helposti takaisin rinnalle aina kun ote herpaantuu. Lopulta miehen kello pärähtää soittamaan herätystä ja totean, että yhtäjaksoista unta oli alkuyöstä kaksi tuntia ja sen jälkeen olen valvonut, kuulostellut, annostellut lääkkeitä, asetellut, imettänyt, vaihtanut yhdet pissasta märät vatteet ja siihen meni n. kuusi tuntia tehokasta uniaikaa. Onneksi taaperon kuumelääkkeestä vaikutus oli vielä voimassa eikä hän herännyt herätyskelloon eikä herännyt pikkuvelikään. Valuin vaivihkaa erittäin hitaasti ja äänettömästi pikkuinen mahan päällä peiton alle ja nukahdin musta-aukkoiseen uneen, josta heräsin vasta kun koirat ilmoittivat, että pihalla on ihmisiä. Samassa muistin, että olin unohtanut yöllä informoida omaa äitiäni, joka oli tuomassa omaa isäänsä autokortin uusimiseen, että ollaan kipeinä, harkitkaa haluatteko tulla.
Päivällä pienempi nukkuu kantoliinassa vartin samalla kuin imuroin ja ei, en imuroinut siksi, että niin tehdään joka päivä vaan siksi, että saan sen pikkuisen nukkumaan kun imurin ääni nyt vaan rauhoittaa sekä rinnalla vartin ja on kiukkuinen kuin ampiainen. Isoveljeä korpeaa, että äidin aika menee "tui, tui, tui" pikkuveljen viihdyttämiseen, että talossa kuulisi edes ajatuksiaan. Ennen pikkukakkosta (ihana ohjelma, ihanaan aikaan) runttaan sakin sänkyyn ja kaikista säännöistä poiketen otan mukaan pillimehun sekä iPadin (ei kaatunut mehu eikä padi). Isompi simahtaa, pienempi vähän jälkeen ja en tiedä missä välissä omat silmät menivät kiinni. Puolituntia kullan arvoista unta, jotta voi taas herätä realiteetteihin: nipistelyyn, läpsimiseen ja mitä niitä nyt oli sekä siihen, että isoveli tuntuu taas lämpimältä. Miten tämä meneekin aina näin ja miten miehellä on juuri tällä viikolla kaksi yöhön menevää päivää sekä sunnuntain vuoro. Lupaan arvostaa tavallista arkipäivää ainakin yhden kokonaisen vuorokauden verran ihan sellaisenaan.
Ja nyt illalla rakastan sitä, että joku muukin ymmärtää, ettei lapset ole aikuisia, ei vaikka voissa paistaisi: suloiset-pikku-aikuiset
 |
| Pappa sai ajokortin taas vuodeksi eteenpäin. |
Kommentit