Aivoton imettäjä

Vatsan tilalla on enää puolen litran pullataikina. Niin kovasti tekisi mieli riuhtoa hikeä pintaan, mutta palautukoon vielä rauhassa. 

Me voimme hyvin ja vaihtelevasti. Imetys vie muistin. Haahuilen ja laahustan ajatuksieni sekä kaiken tekemisen kanssa. Aloitan tekemään asioita ja poukkoilen sinne sun tänne. Uutisia en edes uskalla katsoa. Lehdistäkin luettuna tragediat maailmalla saavat voimaan fyysisesti pahoin. En kysy miksi koska satuttamisessa ei ole järkeä, se on yksinkertaisesti väärin. Kasvatamme lapset olemaan lyömättä  ja satuttamatta, mutta mistä niitä satuttavia aikuisia oikein kasvaa. Kaikki lähtee alusta. Onko jotain mitä voimme tehdä nykyään paremmin jotta tämä ei enää jatkuisi... Saanko rakastaa lähimmäistäni ja onko olemassa ihmisiä jotka eivät kuulu lähimmäisyyden piiriin. En ymmärrä.

Yhteiset robotin koristelutalkoot.