6kk ja kirjat
On ollut vähän taukoa kirjoittamisessa ja siihen on syy. Olen nukkunut päiväunia ja ajatellut vähemmän eli leikkinyt pojan kanssa enemmän ja nukkunut kuukausien aikana kertyneitä univelkoja pois. Kevät saa touhuvaihteen päälle ja lämpimät päivät innostavat piipahtamaan pihalle muutakin kuin nukutuksen merkeissä, joka taas lisää illalla nukahtamisen syvyyttä (tervetullutta vaihtelua nukkua vähän vähemmän sekojen unien seurassa).
Vauvakerhossa meillä kävi kirjavinkkari. Pidin itseäni ennen kirjavinkkaria vähän tärähtäneenä kun mielestäni pojalla oli lempikirja. Nyt kirjavinkkarin käynnin jälkeen tiedän, että 6kk vanhalla voi ihan hyvin olla lempikirja ja kyllä äiti sen vaan tietää. Pojan lempikirja on paksusivuinen luukkukirja. Kirjassa kysytään kuka on piilossa metsässä ja sieltä löytyy karhua, jänistä, tikkaa jne ja lopuksi ihan parasta eli oma naama. Oma naama saa aina halaukset ja suukot. Koko kertomus on joka kerta (paitsi väsyneenä) aina yhtä jännittävä. Kirjavinkkari kertoi myös erittäin tärkeän ja mieltäni askarruttaneen asian. Kirjaston tädit ymmärtävät, että lastenkirjat kuluvat käytössä ja jos vahingossa lapsi repäisee palan sivua tms niin sitten kannattaa ottaa palaset mukaan ja he korjaavat kunnon välineillä kirjastossa kirjat kuntoon. Ajattelin, ettei mikään lukunautinto vedä vertoja tuon ikäiselle, jos jännitän kirjaston kirjan puolesta kestääkö se raivokkaat halaukset, maistamiset ja maahan putoilut. Tietenkään kirjaa ei pidä kohdella miten sattuu, enhän omianikaan anna riepoteltaviksi, mutta vahingot ovat ymmärrettäviä ja kirjaston täditkin saattavat olla äitejä.
Kaikesta tästä päästään eiliseen ja grillikauden avajaisiin sekä kirjaan, jonka aion seuraavaksi lukea: Olot (kirjailija Sanna Eeva). En malttaisi olla jo avaamatta ja aloittamatta. Kirjassa on liian hyvännäköiset kannet. Sitä ennen on kahlattavana pikana loppuun kirjastosta lainaamani Ranskattaret eivät liho (Kirjailija: Mireille Guiliano), jonka inspiroitumana tein itse jogurttia ja onnistuin.
Vauvakerhossa meillä kävi kirjavinkkari. Pidin itseäni ennen kirjavinkkaria vähän tärähtäneenä kun mielestäni pojalla oli lempikirja. Nyt kirjavinkkarin käynnin jälkeen tiedän, että 6kk vanhalla voi ihan hyvin olla lempikirja ja kyllä äiti sen vaan tietää. Pojan lempikirja on paksusivuinen luukkukirja. Kirjassa kysytään kuka on piilossa metsässä ja sieltä löytyy karhua, jänistä, tikkaa jne ja lopuksi ihan parasta eli oma naama. Oma naama saa aina halaukset ja suukot. Koko kertomus on joka kerta (paitsi väsyneenä) aina yhtä jännittävä. Kirjavinkkari kertoi myös erittäin tärkeän ja mieltäni askarruttaneen asian. Kirjaston tädit ymmärtävät, että lastenkirjat kuluvat käytössä ja jos vahingossa lapsi repäisee palan sivua tms niin sitten kannattaa ottaa palaset mukaan ja he korjaavat kunnon välineillä kirjastossa kirjat kuntoon. Ajattelin, ettei mikään lukunautinto vedä vertoja tuon ikäiselle, jos jännitän kirjaston kirjan puolesta kestääkö se raivokkaat halaukset, maistamiset ja maahan putoilut. Tietenkään kirjaa ei pidä kohdella miten sattuu, enhän omianikaan anna riepoteltaviksi, mutta vahingot ovat ymmärrettäviä ja kirjaston täditkin saattavat olla äitejä.
 |
| Ei enää ihan älyttömiä silmänalusia ja kauniin kirkas pilttipurkin kansi koristamassa ei ihan niin hyvin nukkunen äidin luonnollista hehkua. |
Kommentit