venyneet päiväunet

Tiedättekö sen tunteen kun on vaan lorvaillut netissä jo kielletyn pitkän aikaa ja tutkinut kaikkea mielenkiintoista. Sitten pyykkikone piippaa tehneensä työnsä valmiiksi. Itse on syönyt oman lounaansa ja miettii, että kutsuisiko naapurin teelle nyt vai kohta. Ja lapsi nukkuu tyytyväisesti omassa sängyssään jo toista tuntia. Seuraavaksi harkitsee herättäisikö lapsen vai annanko nukkua vielä hetken. Mieleen palaa viime yön plörinäksi mennyt iltarutiini ja kahden tunnin "nukutus" huudolla ja todella monella pään tyynyyn laittamisella sekä pinnasängystä riippukeinuun ja takaisin kokeiluilla. Nukkukoon vielä niin ei jää sitten lapselle univelkaa ja saan vähän omaa laatuaikaa. Mutta jos lapsella onkin jokin hätänä. Pitäisikö sittenkin herättää poika uniltaa. Ehkä ne pyykit ennen kuin on pieni vähän liiankin innokas apuri. Jos kahvia voisi keittää jotenkin niin ettei tarvitsisi avata vesihanaa (se herättää meidän pojan jos on vähänkään kevyessä univaiheessa). Tyydyn haistelemaan kahvipapuja. Seuraavaksi siirroksi pyykkien jälkeen voisi olla neuloosi, joka kuitenkin päättyisi onnettoman pian eli en edes viitsi aloittaa. Lukemattomien kirjojen pino. Jos ei edes ensimmäistä lukua saa valmiiksi niin onko se sen arvoista.. Päädyn siis selaamaan facebookin kirppiksiä ja odottelemaan koska poika herää. Miksi sisäinen kelloni on jo näin tarkka ja rutinoitunut päivän toimintaan. Jos poika nukkuu pidempään kuin normaalisti niin minä täällä sydän väpättäen odotan hänen heräämistään ja suunnittelen jo kipulääkkeitä, kuumeen mittaamista, hampaiden kasvun tuottaman tuskan vähentämistä viilennetyillä leluilla ja ties mitä. Ehkä hän nyt vaan nukkuu ja se on siinä.