Lokakuu, onnen kuu

Lokakuu, se kuukausi ennen marraskuuta. Mies ei ahdistu, koska se on lokakuussa sankari (syntymäpäiväsankari). Lainasin kirjastosta jouluisen kirjan, jos vaikka piristyisi. Facebook:n en katso, ahdistaa joko se määrä mitä ihmiset ovat tehneet tai se vääryys minkä he ovat kokeneet tai mikä tahansa päivitys. Provosoidun ja yritän olla vastaamatta kaikkeen, että teillä on hyvinvointivaltion ongelmat ja olkaa onnellisia siitä mitä teillä on eikä siitä mitä ette juuri nyt heti saa. Minä, minä, minä ja minulla ei ole mitään - niinpä ei mitään, tyhjää... Miten ihmeessä tämä kulutushysteria voi olla kaikkialla. Me, aikuiset, olemme kuin pahaiset uhmaikäiset. Kaiken pitäisi sataa suuhun ilman työtä. Ihan vaan niin, että tässä minä olen ja sanon, että haluan nyt ja sitten saan sen. Samaan hengenvetoon tiedämme kuinka maapallo lämpiää, yksityisautoilu on pahasta, pitäisi kuntoilla ja istumme auton rattiin ajaaksemme ostamaan jotain halpaa rasvassa paistettua tarjouksessa olevaa sokerikuorrutteista. Sitten pidetään kotona masennusbileet ja ollaan parsakaalidieetillä. Koska en minä voinut sille mitään. Mille mitään? Ihan kuin joku muu tekisi meidän valintamme ja antaisi huonot lähtökohdat. Joku muu ostaisi sen auton, ajaisi sitä ja kaataisi roskan kurkkuun. Tai vähintäänkin sen avun pitää tulla muualta. Eihän tästä yksin selviä. Ja muut kääntävät kylkeä eivätkä ole kiinnostuneita, koska on omakin elämä. Mikä elämä. Miksi me olemme täällä ellemme toisia varten ja miksi emme voi kauniisti olla kohtuudella. Kaikella kohtuudella.

Kolmevuotias hajoittaa kaiken kasaamansa tai muiden kasaamat asiat ja samaa tekee yhden vanha. Miten ne koskaan tuosta kasvavat järkevimmiksi. Kela odottaa hakemuksia ja hoitopaikka on tammikuuksi järjestetty. Yrittäjä lähettää taas enemmän lappuja kuin työssä käyvä ja kaikki tiedot laitetaan vuoden viiveellä. Onneksi en ole itse yrittäjä.

Pienempi ei saa paljoakaan enää rintamaitoa. Läpsii minua kun ei saa. Äiti on tyhmä ja pukeutuu vaatteisiin, joissa ei voi imettää. Läps, läps. Jos olemme jossain reissussa niin tutiton huutava yksivuotias on saanut vielä vähän, jos sieltä tippa on tullut tai en tiedä, mutta olen saanut puhua lauseeni loppuun eikä kyläreissu ole päättynyt 15min pikavisiittiin.

Lapsia tulee, niitä tulee taas monelle. Ne on nämä minun elämäni kaveripiirin vauvavuodet. Haaveilen vielä isommasta perheestä, vaikka yksi roikkuu satunnaisesti tissillä. Missä on järki.

Koira pissii sisälle, koska ulkona on kiimaisia narttuja. Kun se on ulkona se pisii kaikkialle ja silti sitä pissaa riittää sisälle. Toinen ei halua mennä ulos, koska siellä on jo kylmä. Niin on ja meillä on kohta maalämpö.

kylmää, märkää, sumuista