anna uusi auto kärsimättömälle äidille
No ei se auto ole oikeasti uusi, mutta meille se on. Meillä on farmari, jee! Meillä on dieseli. Sitä on hyvä ajaa ja sinne meni pienet säästöt, heippa. Toivottavasti ostos ei ollut rämä ja jos on niin voi voi, auto on nyt jo maksettu.
Tavaratilan turvaverkko, unelmieni täyttymys - luulin. Se olikin niin, että sieltä sivussa olevasta pienestä lävestä pääsee harrison tunkemaan läpi. Menin ristiäisvalmisteluja suunnittelemaan ja tein samalla ensimmäisen koeajon autolla, koirat minä ja poika. Mies oli ostanut auton nimittäin ilman minun läsnäoloani (loistavaa!). Koirat hienosti hyppäsivät takaloosteriin, auto kulki kuin unelma, mutta sitten tekla alkoi hiillostaa harrisonia takaluukussa ja harrison päätti tulla sieltä ulos. Meikä karjuu autossa täysillä ei, alas, pois. Harrison palaa välillä takaisin ja sitten yrittää uudelleen vähän sekaisin tilanteesta. Seuraavalle bussipysäkille seis. Ajattelin, että herra harrison selviää autokyydistä, jos laitan remmin kiinni turvavöihin. Matkustaminen on vähän kuin Pandassa eli takapenkillä koiraturvavöissä. Olin väärässä. Se oli se uusi auto joka jännitti harrisonia ja se turvavyö joustaa ihan syystä. Seuraavaksi harrison oli pojan sylissä turvaistuimessa. Meikä karjuu uudelleen liikenteessä ihan paniikissa ja seuraavalle bussipysäkille seis. Harrison uudestaan takakonttiin. Nyt ymmärsin etsiä kuorman kiinnityskoukkuja ja sellaiset löysin. Koira kiinni metrin pituiseen remmiin ja toinen toiselle puolelle. Ratkaisu toimi. Matka jatkui useamman kilometrin ajan harrisonin pitäen maailmanluokan haukkua, ulvontaa ja muita epätoivon ääniä. Luovutusvoitto tuli ennen perille saapumista. Poika ei meinannut koko kohtauksesta mitään. Kun kävin hakemassa harrisonin pois "sylistä" niin tyyppi vaan katseli ja jatkoi uniaa.
Jälkijärki sanoo ettei koirien kanssa lähdetä haasteisiin ilman harjoittelua tai sitten ollaan ongelmissa. Olin vaan niin vakuuttunut, että korkeintaan höristelevät korviaan ja pällistelevät elämää puolikkaan matkaa ja sitten koisitaan, mutta olin niin väärässä. Ja tämä hätähousu ei näytä koskaan oppivan.
Tavaratilan turvaverkko, unelmieni täyttymys - luulin. Se olikin niin, että sieltä sivussa olevasta pienestä lävestä pääsee harrison tunkemaan läpi. Menin ristiäisvalmisteluja suunnittelemaan ja tein samalla ensimmäisen koeajon autolla, koirat minä ja poika. Mies oli ostanut auton nimittäin ilman minun läsnäoloani (loistavaa!). Koirat hienosti hyppäsivät takaloosteriin, auto kulki kuin unelma, mutta sitten tekla alkoi hiillostaa harrisonia takaluukussa ja harrison päätti tulla sieltä ulos. Meikä karjuu autossa täysillä ei, alas, pois. Harrison palaa välillä takaisin ja sitten yrittää uudelleen vähän sekaisin tilanteesta. Seuraavalle bussipysäkille seis. Ajattelin, että herra harrison selviää autokyydistä, jos laitan remmin kiinni turvavöihin. Matkustaminen on vähän kuin Pandassa eli takapenkillä koiraturvavöissä. Olin väärässä. Se oli se uusi auto joka jännitti harrisonia ja se turvavyö joustaa ihan syystä. Seuraavaksi harrison oli pojan sylissä turvaistuimessa. Meikä karjuu uudelleen liikenteessä ihan paniikissa ja seuraavalle bussipysäkille seis. Harrison uudestaan takakonttiin. Nyt ymmärsin etsiä kuorman kiinnityskoukkuja ja sellaiset löysin. Koira kiinni metrin pituiseen remmiin ja toinen toiselle puolelle. Ratkaisu toimi. Matka jatkui useamman kilometrin ajan harrisonin pitäen maailmanluokan haukkua, ulvontaa ja muita epätoivon ääniä. Luovutusvoitto tuli ennen perille saapumista. Poika ei meinannut koko kohtauksesta mitään. Kun kävin hakemassa harrisonin pois "sylistä" niin tyyppi vaan katseli ja jatkoi uniaa.
Jälkijärki sanoo ettei koirien kanssa lähdetä haasteisiin ilman harjoittelua tai sitten ollaan ongelmissa. Olin vaan niin vakuuttunut, että korkeintaan höristelevät korviaan ja pällistelevät elämää puolikkaan matkaa ja sitten koisitaan, mutta olin niin väärässä. Ja tämä hätähousu ei näytä koskaan oppivan.
 |
| uni tuli |
Kommentit