Ostin kellon

Nyt puuttuu a-kirjaimet pisteella, mutta parjatkaa ilman. Pojalla on muovinen kannykka, siis lelukannykka. Loytyy autoja ja kaupat on pullollaan leluina kaikenlaista minikoossa olevaa aikuisten tavaraa. Muistan joskus ihmetelleeni, kun pikkuiset tytot kauan sitten puettiin kuin pikkuiset aikuiset; korsetteihin ja leveisiin hameisiin. Maailma on sama edelleen ja lapset puetaan monesti juhlaan kuin pienet aikuiset. Koska aikuiset eivat purjehdi leveissa hameissa niin ei niita pueta lapsellekaan. Ennen leikittiin kehittavia leikkeja kapylehmilla ja nyt surkutellaan kun eivat lapset leiki kapylehmilla. No eivat kai kun eivat edes tieda mika on lehma. Sen sijaan mika tahansa palikka voi olla superhieno kannykka tai tyhja pandan juhlakonvehtirasi lappari. Ei mielikuvitus mielestani ole kadonnut lasten elamasta mihinkaan, me emme ehka huomaa sita omassa halussamme sisustaa myos lasten leluilla. Olisi ihanaa, etta lapseni pitaisi vain mielestani kauniista leluista tai vaatteista, mutta yritan jo varautua henkisesti ettei se valttamatta mene niin. 15-vuotiaana itse ihastuin jostain syysta Nalle Puh juttuihin ja en nyt ehka tallahetkella pida sita ihan kaikkein ihanimpana asiana tunkea Nalle Puh-filosofiaa joka kortiin, jaakaappiin, seinille, mukeihin you name it... mutta silloin se oli maailman siistein asia. Kuinka monta lempivaria on elamassani ollutkaan ja inhokki varia, kuinka monta viela tulossa. Ehka sellainen ehdoton asenne tyylia, vareja ja maailmaa kohtaa murenee mita vanhemmaksi tulee. Tuleeko sita kenties lempeammaksi ja ihmislaheisemmaksi. Toivottavasti. Maailma on jo tarpeeksi raaka. Kuka rakastaa ihmista joka on yksinainen? Kuka rakastaa omasta maailmankuvasta poikkevaa ihmista? Kuka rakastaa hankalaa naapuria? Kuka rakastaa sita, jota kukaan muu ei rakasta? Tarvitaanko systeemi vai voimmeko yrittaa tulla toimeen ilman, etta olemme aina oikeassa? Saako kylaan tulla vaikka ei ole siivottu? Onko maailmassa taydellisyytta? Koska taydellisyys on saavutettu? Avaammeko todella suumme kun loukkaannumme vai olemmeko piilorehellisia? Naytammeko etta meita saa satuttaa ja ei tunnut missaan. Saanko vain mina erehtya, enta muut? Kaikki tama ajatustyo vain siksi, etta ostin kellon -70% alennusmyynnista.