yltäpäältä puurossa ja onnessa
Perun kaikki negatiiviset asenteeni maissinaksuja kohtaan. Meidän poika syö niitä ihan hullunkiilto silmissä. Niissä on mukava popcornin tuoksu myös näin aikuiseen makuun, mutta siihen se makuelämys sitten jää. Niistä jää ikävää tahnaa sormiin, naamaan, pöytään jne, mutta tuo puuro on jotenkin aina myös minun päälläni. Maissinaksuilta sentään suunnilleen säästyn.
Meidän elävä ergorapido imurille harrisonille ei kelvannut pojan lattialle ripottelemat kaurahiutaleet, vaikka sille kyllä yleensä kelpaa ihan kaikki. Alan jälleen uskomaan, että ergorapido on vastaus tähän ongelmaan. Olen kyllä saanut kuulla, että osa ergorapidon egosta on vain illuusiota, sillä onhan se vain rikkaimuri, ei mikään turbo. Tuntuu vaan tällä hetkellä siltä, että rakkaan Dysonin kaivaminen letkuineen ja johtoineen kaapista on liian hankalaa ja harjan heiluttaminen liian vanhanaikaista, mutta näin se nykyihminen ajattelee. Pyykin pesu on kurjaa kun pyykki ei automaattisesti siirry päältä koneeseen, kuivumaan ja kaappiin viikattuna. Vihaan omaa laiskuuttani ja etten tee sitä mitä haluaisin vaan sluibailen kaikesta inhottavasta johonkin sijaistoimintaan. Vaikka nyt tänne kirjoittamaan puurosta, koska minua ei huvita siivota niitä hiutaleita lattialta, pyyhkiä pöytää, syöttötuolia ja sitteriä. En viitsi aloittaa kirjan lukemista, koska aamupäikkärit on niin lyhyet. Enkä löydä pienen pientä vihkosta, jonka olen laittanut liian hyvään talteen ja oikeastaan se olisi pitänyt etsiä jo eilen. Tasot notkuu paperikasoja, mutta niihin ei auta ergorapido.
Pääsiäinen sentään toi lohtua arkeen, matkustettiin pojan kanssa ekaa kertaa mökkeilemään (huom ei sähköä, ei juoksevaa vettä). Selvittiin mielestäni kunnialla ja pojalla oli selkeästi mukavaa reissussa. Pääsiäisessä on muutakin kivaa kuin suklaamunat, mun synttärit osuu usein pyhille tai sinne päin. Vanhenemisen kunniaksi sain lahjuksia ja olen niin kovasti niistä ylpeä. Miten ihmiset ovat raaskineet ostaa tai tehdä kokonaan itse niin hienoja juttuja ja ihan vaan mulle?! Enää ei tarvitse käyttää paakkuista vanhaa ripsaria. Löytyy komea kauluri (joka mätsää pipoon). En ole enää riippuvainen vain yhdestä delux imetyspaidasta. Supersöötti kaurapingviini on ystäväni ja kuolaamani trendikäs Globehopen kaulakoru löytyy kaulastani. Nyt voin kävellä kauppaan ja ostaa loppuun kulutetun paistokasarin tilalle uuden ja vähän törsätä vaikka omaan turhamaisuuteeni jajajajajaja.... Kaikki tämä ja en edes tarjonnut kenellekään kakkukahveja. Ystävät ovat elämän suola ja sokeri, ilman niitä pyörryttää eikä oikein jaksa.
Ja tässä se asenne jonka haluaisin elämääni:
Meidän elävä ergorapido imurille harrisonille ei kelvannut pojan lattialle ripottelemat kaurahiutaleet, vaikka sille kyllä yleensä kelpaa ihan kaikki. Alan jälleen uskomaan, että ergorapido on vastaus tähän ongelmaan. Olen kyllä saanut kuulla, että osa ergorapidon egosta on vain illuusiota, sillä onhan se vain rikkaimuri, ei mikään turbo. Tuntuu vaan tällä hetkellä siltä, että rakkaan Dysonin kaivaminen letkuineen ja johtoineen kaapista on liian hankalaa ja harjan heiluttaminen liian vanhanaikaista, mutta näin se nykyihminen ajattelee. Pyykin pesu on kurjaa kun pyykki ei automaattisesti siirry päältä koneeseen, kuivumaan ja kaappiin viikattuna. Vihaan omaa laiskuuttani ja etten tee sitä mitä haluaisin vaan sluibailen kaikesta inhottavasta johonkin sijaistoimintaan. Vaikka nyt tänne kirjoittamaan puurosta, koska minua ei huvita siivota niitä hiutaleita lattialta, pyyhkiä pöytää, syöttötuolia ja sitteriä. En viitsi aloittaa kirjan lukemista, koska aamupäikkärit on niin lyhyet. Enkä löydä pienen pientä vihkosta, jonka olen laittanut liian hyvään talteen ja oikeastaan se olisi pitänyt etsiä jo eilen. Tasot notkuu paperikasoja, mutta niihin ei auta ergorapido.
 |
| Kyllä nyt on niin trendikäs olo! |
Ja tässä se asenne jonka haluaisin elämääni:
Kommentit