säntäillään kilpaa 9kk kanssa

Meillä on aktiivinen lapsi. Hän on päivää vaille 9kk. Hän kiipeää, tutkii, etenee, seisoo, tarvitsee vielä apua kävelyyn, mutta tuettuna kävely ei tuota mitään ongelmaa. Hän levittelee leluja, tavaroita, kirjoja ja ruokaa. Hänellä on tahto, muttei vielä sanoja. Hän osoittaa, hän muksahtelee ja hänellä on kova ääni. Hänen äitinsä tarvitsee välillä vähän hemmottelua, jotta jaksaa taas siivota, järjestellä, valvoa, lohduttaa ja rakastaa. Päivät pääksytysten kun juoksee pienen pojan perässä ja selviää ruokailuista vain muutamalla osumalla niin juhannuskuntoon lakatut kynnet ja wild rose huulikiilto tekevät ihmeitä. Aivan kuin huulikiiltoon tai kynsilakkaan olisi laitettu muutakin kuin pigmenttiä. Tällä hetkellä juhannuskynnet kyllä näyttävät lähinnä rapistuneilta, mutta muisto niistä ei. Huulikiiltoa senkun vaan lisää niin väsymystä ei enää huomaa kukaan.

Liikkuminen on ilmeisen ihanaa. Poika onnistui kömpeämään jo syöttötuolista pois ilman apuja, eli selkäänsä ei voi kääntää edes sekunniksi. Voi, että kun saisimme jo pian yhteisen kielen niin edes auttava kommunikointi olisi mahdollista. Nyt edetään intuitiolla ja usein seuraavalla kaavalla: onko nälkä, jano, väsymys, märkävaippa, lukuhetki, kävelytuokio vai jokin muu mikä?! En tullut koskaan ajatelleeksi, että Ikeasta ostetut ruokapöydän tuolit olisivat köykäisyydessään ongelma. Ne ovat niin keveitä, että meidän n. 9 kiloinen pystyy kaatamaan ne päälleen ja on tehnyt sen jo ainakin kolmasti. Siispä seison vierellä kun hän kiipeää tuolia vasten ja silti nämä kaksi silmää, käsi- ja jalkapari eivät tunnu riittävän alkuunsakaan. Järkevä vai järjetöntä... ei kumpaakaan vaan vanhemmuutta.

touhukas työssään