Ovi kiinni ja täällä minä olen

Täydellisen naapurustoni kuva ei ole vielä rapissut. Olen rukousvastausten uhri! Ystävällinen uusi tuttavuuteni kysyi haluanko lastenhoitoapua. Hän kun vie lapsensa hoitoon aamulla ja ennen töitä olisi aikaa vaikka rataslenkille. Kahvit hörppäsin melkein keuhkoihin luettuani viestin. Onko näitä ihmistyyppejä vielä olemassa? Miten kenelläkään voi olla aikaa minulle ja minun elämälle. Ihan vaan tosta vaan.

Olen nyt tutustunut hiekkalaatikolla käyviin perhepäivähoitajiin. Olen työntänyt rattaita söpöjen omakotitalojen välissä ja ihmetellyt pihamaatani. Olen jotenkin selvinnyt mummon, mummin ja isotädin avuilla niistä kaikkein pisimmistä päivistä kun mies tekee aamusta yöhön työtä. Sitten vielä tämä. Tämä tekee mielen nöyräksi. Miten minä koskaan voin korvata tätä - en siihen pysty, mutta kyllä, opettelen sanomaan avulle kyllä.