Kahvia suomalaisille

Sairaalaan voi ottaa mukaan pressopannun ja omat kahvit. En olisi tajunnut ellei ystäväni olisi vinkannut siitä. Tietysti tarvitsin omat kahvit hoitamaan mieltä ja tuomaan tutun rutiinin tuoksuineen. Enkä oikein pidä niistä perinteisistä merkeistä. Ei siksi että haluaisin olla erikoinen vaan siksi että tummapaahtoinen ei sotke mahaa tai saa aikaan närästystä ja maistuu mielestäni paremmalle (huom! Kaikki tummapaahtoinen kahvi ei ole mielestäni hyvää). 

Kahvi on tärkeä osa suomalaista rituaalia, suomalaisuutta. Kun isältä kysyy miltä se tuntui kun vastasyntynyt ja äiti tulivat kotiin ensimmäisen kerran moni kertoo siitä kuinka tilanne oli kovin hämmentävä ja sitten keitettiin kahvit. Monet muistavat kuka sen kahvin keitti ja miten hyvältä se tuntui. Oliko isä ladannut kahvinkeittimen. Ehkä anoppi tai joku muu oli laittanut kahvin tulemaan. Löytyikö kahvi termarista.

Kahvi kuuluu iloon ja suruun. Siksipä ehkä Toinen Keksi kahvila muodostui ikoniseksi paikaksi. Oli hyvä olla ja kahvi kannettiin pöytään asti. Minun kahvini, kauniisti ja ystävällisesti, huolella valmistettu. Minä olin siis varmasti tärkeä, yhtä tärkeä kuin presidentti. Muuttui aika ja Keksiä ei enää ole. Kahvia kyllä on ja presidentti. Hyvää itsenäisyyspäivää!