4 tunnin lakisääteinen vauvavapaa

Päiväni oli hienosti ennalta suunniteltu. Ajattelin käydä töissä moikkaamassa, tulla kotiin rauhassa ja kokoustaa yhdistyksessä. Järjestettynä oli myös mahdollisuus, jos luoja suo ihmeen, mennä ryhmäliikunta tunnille. Aamu valkeni sain auton pienessä vauhdissa. Heitettiin pojan kanssa mies töihin ja juotiin sumpit matkalla. Töissä oli niin mukava käydä, että kotimatkalla tirautin muutaman kyyneleen hyvien työkavereiden näkemisestä. Kotona raivostuin törmättyäni lauantaista asti töröttäneeseen poraan, hervottomaan sotkuun ja muuten vaan ei arki ottanut sujuakseen. Hermostuin lisää kun muistin, ettei vessaa ole pesty kahteen viikkoon eikä mies ole tainnut koskea koko vessaan pesuaineiden kanssa varmaan koko pojan olemassa olon aikana. Koirat oli kuin kaksi huomionkipeää kaistapäätä, jotka nahistelivat kaikesta. Urheilu näytti peruuntuvan kokonaan. Voi sitä pyhän vihan ja turhautumisen määrää. Poika ei ottanut nukkuakseen, vaikka olisin päällä seisonut. Ja muutama minuutti unitaistelun päätteeksi sain tietää, että pääsisinkin hikoilemaan. Hiphei ja poika oli täysin unessa. Vaihtoehdot olivat herättää nukkuva lapsi tai antaa unen jatkua. Päätin valita unet, vaikka olisin halunnut valita toisin. Poika ei kuitenkaan nukkunut pitkään ja kuusi minuuttia ennen liikkumismahdollisuuden alkua pakkasin tavarat, pojan ja hyppäsin autoon. Miehelle tiedoksi, että nyt ottaa jalat alleen ja tulee vastaan. Vaihto pihalla ja täysillä sisään kuntosalille. Infosta tieto missä me ollaan. Infon täti yritti neuvoa, että jossain tuolla ne tais olla meet suoraan vasemmalle nönnönnöö... Pakotin infon tädin viemään meikäläisen ihan perille asti, koska tätä oli niin odotettu etten todellakaan ajatellut käyttää aikaani haahuiluun. Ja siellä minä olin Sha´bam tunnilla. Ihanaa, oikeaa omaa aikaa ilman lasta, kännykkää, miestä, koiria! Elämä heittelee, mutta heitelköön. En lannistu.