Hiekkalaatikko kaikkialla
Rakastan kampaajaani, en tietenkään sillä tavalla vaan hänen ammattilaisuuttaan. Harvoin mistään haluaa maksaa sellaisia summia kuin hiustenleikkuusta tai ainakaan minä. Näistä pikkuisista tukihiluista (joista muuten olen jokaisesta pennosesta kiitollinen) on välillä tuskaista repiä mitään muuta ostettavaa kuin ruokaa ja asumista. Nyt oli käytössäni lahjakortti ja niin se sujahti menemään mun päähän yli satanen. Kaikki oli sen arvoista!
Tämä äitiyden tuoma hämmennys ilmeistyi jälleen kerran. Matkalla parturiin minun olisi pitänyt olla myös matkalla taloyhtiön kokoukseen. Sori naapurit, mutta tukka ja oma-aika ovat nyt tärkeämpiä kuin roskakatoksen uusi paikka ja varsinkin kun yritämme nyt myydä tätä osuuttamme eli asuntoamme. Meillä on hyvä taloyhtiö ja naapurit, että ei se sota yhtä miestä tai naista kaipaa.
Konkreettisesti hikisenä jo osittain vaapuuvin askelin (en kännissä vaan raskaana) pääsen tasan sovittuna aikana kampaamon ovesta sisään. Elämäni saavutus! En ole enää ihan jokaisesta paikasta vähintään 10min myöhässä. Nyt voidaan yhdessä huutaa hurraa, hurraa, hurraa! Nautin koko sielullani ja ruumiillani kampaajani antamasta huomiosta. Saan vettä ja aikakausilehtiä. Ihan minua varten. Olisin saanut myös kahvia tai teetä, mutta tämä hehkuva raskaana oleva oli niin kuumissaan lähtökohtaisesti, että se olisi ollut todella huono idea. Hiukset ja päänahkani saivat ansaitsemansa kohtelun, olen laiminlyönyt kaikenlaiset itseeni kohdistuvat hoitotoimenpiteet ja suoritan enää vain välttämättömimmät enkä niitäkään tarpeeksi usein. Puolustaudun, sillä ei ne muutkaan siellä hiekkalaatikon reunalla nökötä korkkareilla tai tukka tötteröllä.
Olin laittanut oikein ripsiväriä ja puuteria poskeen. Siinä minä ja minun aikani istuttiin tuolissa mustan parturikaavun alla ja miksi ihmeessä sen kaavun alta jostain tuuletusaukosta nousee hiekkalaatikon tuoksu? Ensimmäinen reaktioni oli puhtaasti ahdistunut "eikä täälläkin on arki", mutta tarkemmin ajateltuna ei se kampaajan tuolissa istuminen tule muuttamaan joskus rypistyvää naamaani tai tee minusta muuta kuin olen. Äiti, se minä olen. Olen ylpeä siitä ja se tulee kulkemaan ihollani hajuina, jälkinä kehossani ja ajatuksissani vähän väliä. Ja olihan se pojan ilme näkemisen arvoinen kun näki äitinsä uuden hiuslookin.
Tämä äitiyden tuoma hämmennys ilmeistyi jälleen kerran. Matkalla parturiin minun olisi pitänyt olla myös matkalla taloyhtiön kokoukseen. Sori naapurit, mutta tukka ja oma-aika ovat nyt tärkeämpiä kuin roskakatoksen uusi paikka ja varsinkin kun yritämme nyt myydä tätä osuuttamme eli asuntoamme. Meillä on hyvä taloyhtiö ja naapurit, että ei se sota yhtä miestä tai naista kaipaa.
Konkreettisesti hikisenä jo osittain vaapuuvin askelin (en kännissä vaan raskaana) pääsen tasan sovittuna aikana kampaamon ovesta sisään. Elämäni saavutus! En ole enää ihan jokaisesta paikasta vähintään 10min myöhässä. Nyt voidaan yhdessä huutaa hurraa, hurraa, hurraa! Nautin koko sielullani ja ruumiillani kampaajani antamasta huomiosta. Saan vettä ja aikakausilehtiä. Ihan minua varten. Olisin saanut myös kahvia tai teetä, mutta tämä hehkuva raskaana oleva oli niin kuumissaan lähtökohtaisesti, että se olisi ollut todella huono idea. Hiukset ja päänahkani saivat ansaitsemansa kohtelun, olen laiminlyönyt kaikenlaiset itseeni kohdistuvat hoitotoimenpiteet ja suoritan enää vain välttämättömimmät enkä niitäkään tarpeeksi usein. Puolustaudun, sillä ei ne muutkaan siellä hiekkalaatikon reunalla nökötä korkkareilla tai tukka tötteröllä.
Olin laittanut oikein ripsiväriä ja puuteria poskeen. Siinä minä ja minun aikani istuttiin tuolissa mustan parturikaavun alla ja miksi ihmeessä sen kaavun alta jostain tuuletusaukosta nousee hiekkalaatikon tuoksu? Ensimmäinen reaktioni oli puhtaasti ahdistunut "eikä täälläkin on arki", mutta tarkemmin ajateltuna ei se kampaajan tuolissa istuminen tule muuttamaan joskus rypistyvää naamaani tai tee minusta muuta kuin olen. Äiti, se minä olen. Olen ylpeä siitä ja se tulee kulkemaan ihollani hajuina, jälkinä kehossani ja ajatuksissani vähän väliä. Ja olihan se pojan ilme näkemisen arvoinen kun näki äitinsä uuden hiuslookin.
 |
| Juuri näin, ihana tukka ja kaiken kertova ilme. |
 |
| Mies ja oma-aikavahti. |
Kommentit