ulos hiekkalaatikolle
Mitä me tehdään kaikki päivät? Ollaan ulkona. Poika osaa pukea kengät (useimmiten vääriin jalkoihin), lakin ja huutaa "äiti uo kenkä!". Siellä se viihtyy niin kauan, että on pakko mennä sisälle syömään ja paino sanalla pakko. Ei todellakaan vapaaehtoista sisälle menoa. Joko on keksittävä erittäin mehevä syy (jäätelö toimii kohtuullisen hyvin) tai sitten väkisin. Väsynyt hiekkalaatikolla hiekkaa heittelevä, nälkäinen ja vähän holtiton vajaa kaksi vuotias on jo itselleen niin ärsyttävää seuraa, että äidin rooli on kantaa pieni mies kotiin kainalossa hieman ennen totaalista yhteistä hermoromahdusta. Mitä sitten kun niitä on kaksi? Apuaa!
Ulkona oleminen on kivaa, ei siinä. Olisi kiva tehdä ulkona sellaisia asioita kuin puutarhan hoito, rauhallinen kävely tai kirjan/lehden luku. Ei, en pysty. Olen oppinut roudaamaan kahvin (ainakin välillä) hiekkalaatikon reunalle ja jonkun helppoukuisen lehden (mainokset on hyviä), mutta en ehdi lukemaan lehteä tai juomaan kahvia. Poika painelee risut kädessä kohti parkkipaikkaa, heittää hiekkaa kokeillakseen saako nyt tehdä niin, keksii naapurin pihalla olevat kävyt tai että siellä on ruoho vaan vihreämpää, haluaa keinuun ja pois ja keinuun ja pois, tunkee itsensä puskaan ja jää jumiin. Sitten kun oikein keskitytään niin tehdään hiekkakakkuja ja monta sellaista. Lopuksi tuhotaan ne kaikki ja ajetaan traktori kuoppaan tai poika heittäytyy itse möyrimään kaivamaansa kuoppaan. Välillä löytyy muurahaisia, leppäkerttuja tai muita ötököitä joita uhrataan hiekkalaatikon alttarille innokkaassa vähän liian tiukassa pinsettiotteessa tai piilotetaan hieman rajusti kivien alle.
Sitten kun ollaan sisällä ja tyhjennetty 90% vaatteissa kulkeutuneesta hiekasta eteiseen huomaan, että se kahvikuppi ja mainoslehtinen ovat hiekkalaatikon reunalla. Ehkä muistan ne ottaa mukaan kun seuraavaksi menemme ulos, ehkä en... Mutta kyllä tämä kaikki voittaa talven toppahaalaripukeutumiset, se on sanomattakin selvää!
Ulkona oleminen on kivaa, ei siinä. Olisi kiva tehdä ulkona sellaisia asioita kuin puutarhan hoito, rauhallinen kävely tai kirjan/lehden luku. Ei, en pysty. Olen oppinut roudaamaan kahvin (ainakin välillä) hiekkalaatikon reunalle ja jonkun helppoukuisen lehden (mainokset on hyviä), mutta en ehdi lukemaan lehteä tai juomaan kahvia. Poika painelee risut kädessä kohti parkkipaikkaa, heittää hiekkaa kokeillakseen saako nyt tehdä niin, keksii naapurin pihalla olevat kävyt tai että siellä on ruoho vaan vihreämpää, haluaa keinuun ja pois ja keinuun ja pois, tunkee itsensä puskaan ja jää jumiin. Sitten kun oikein keskitytään niin tehdään hiekkakakkuja ja monta sellaista. Lopuksi tuhotaan ne kaikki ja ajetaan traktori kuoppaan tai poika heittäytyy itse möyrimään kaivamaansa kuoppaan. Välillä löytyy muurahaisia, leppäkerttuja tai muita ötököitä joita uhrataan hiekkalaatikon alttarille innokkaassa vähän liian tiukassa pinsettiotteessa tai piilotetaan hieman rajusti kivien alle.
Sitten kun ollaan sisällä ja tyhjennetty 90% vaatteissa kulkeutuneesta hiekasta eteiseen huomaan, että se kahvikuppi ja mainoslehtinen ovat hiekkalaatikon reunalla. Ehkä muistan ne ottaa mukaan kun seuraavaksi menemme ulos, ehkä en... Mutta kyllä tämä kaikki voittaa talven toppahaalaripukeutumiset, se on sanomattakin selvää!
 |
| Ehkä yksi keppi vielä mahtuisi käteen... |
Kommentit