synnytys lähenee

Vauva tunkee itseään jonnekin lantion uumeniin ja häpyluuta vasten. Kalvot ja kohtu natisee (en huijaa vaan ihan oikeasti napsuu kun vauva oikein myllää). Jännitän, että synnytys käynnistyy pian. Poika kun potkaisi kalvonsa rikki ja siitä sitten alkoivatkin ne 5min välein supistukset. Vielä olisi laskettuun aikaan muutaman päivän yli kolme viikkoa. Muutto on tekemättä eli viralliset kaupat omasta ja seuraavasta odottavat vielä. Elämme muutoksen keskellä jo muutenkin ja vielä jännitän, että tämä lähtee syntymään ajoissa kuten isoveljensä.

Miksi ihminen on niin kaheli, että tieten tahtoen lähtee kokemaan kipua. Tunti tolkulla kipua. Polttavaa, vihlovaa, kiristävää, koko ajatukset vievää kipua. Se on luonnollista - Ei ole ja on! Miksi kukaan myöskään haluaa krapulaa tai väsymystä luettuaan kirjaa aivan liian pitkään tai jotain muuta kurjuutta. Jokin palkinto, itsensä voittaminen, tiedon halu, mikä tahansa, mutta jokin siihen ajaa.

Mutta katsokaa kuinka suuri ja raskas mahani nyt on. Siinä ei ole uusia raskausarpia, ensimmäinen venytti vatsanahan jo ilmeisen äärimmilleen. Siinä ei myöskään ole linea negraa kuten edellisessä raskaudessa. Tätä minä kannan vielä hetken ja sitten se taas palautuu omaksi omanlaisekseen tai ainakin jotenkin vähän siihen suuntaan missä se joskus oli. Vielä jaksaa venyä hetken ja odottaa.