facebook ja kasvatusahdistus

Mitä kaikkea me äidit päivitämme facebookkiin (myös minut mukaan lukien) tai blogiin. Kiusaus väsyneenä yöllä pikkutunneilla kirjoittaa kaikki se ahdistus on suuri tai onnistuneena hetkenä hehkuttaa maailmalle omaa loistokkuuttan. Sitten kun lapsemme ovat isoja emme halua, että he purkavat kaikkea harteiltaan johonkin sosiaalisenmedian kotipsykologeille. Emmekä halua että he viettävät koko aikaansa netissä härväämiseen. Onko meillä samanlaiset sännöt myös aikuisille? Minkä esimerkin me annamme? Onko tämä taas sitä ettei äidin tai isän tarvitse käyttää pyöräilykypärää, ettei tukka mene lyttyyn, mutta lasten täytyy koska ne on lapsia. Meillä aikuisilla on vastuumme lastemme lisäksi omasta itsestämme. Onko kiva kun pikkuinen pötkömme lukee kaikki omat kakkakertomukset, kiukkupuuskat, oksennukset, äidin ahdistuksen, kääntymiset ja vääntymiset. En tiedä. Ei ainakaan teininä. Onko kiva kun lapsi ottaa mallia meistä ihan kaikessa. Ei ole. Osaisipa lapset ottaa mallia vain niissä asioissa joissa haluamme heidän ottavan mallia.

Jos minulla on ongelma voin olla varma, että jollain muulla on sama ongelma (näin sanoi psykologi perhevalmennuksessa). Ja vielä ihanampaa, jollain on siihen varma lääke, idea tai toimintamalli. Jos ongelman jakaa facebookissa joku varmasti neuvoo. Onko meidän äitien oma maalaisjärki kadonnut kun meistä on tullut äitejä? On se kieltämättä kaiken kaikkiaan palkitsevaa kun toinen äiti tsemppaa väsynyttä äitiä, oli se fb:ssa tai naamakkain. Kaikki väsyneet äidit ja muut siellä jossain: tsemppiä, elämää on väsymyksen jälkeen!!