vähän nolo päivä, mutta ei liikaa

Se tunne kun menee ensimmäistä kertaa vauvakerhoon ja on ennen sitä rämpinyt uroskoiran ja rattaiden kanssa melkein ojan pohjat koska jollain on naapurissa juoksut. Sitten unohtaa lakaista rattaiden pyörät ulkona ja tuo sen kaiken paakkuuntuneen lumipölyn sinne kerhotilan eteiseen. Kaivaa esiin vasta hankitut uudet silmälasit uusilla voimakkuuksilla ja lattia tuntuu vinohkolta, epävakaalta ja muutenkin on kuuma. Vauva herää just. Tädit tunkee lippuset ja lappuset käteen. Pidetään hartaus ja lauletaan muutama laulu. Sitten alkaa kahvit ja tajuan kuinka aamutoimissani olen unohtanut liivinsuojat pois rintaliiveistä. Onneksi päällä oli paita ja sen päällä sellainen nappipaita-liivi-tunika yhdistelmä. Ei ihan kokonaan ollut rinnus maidosta märkä (ainakaan niin että kaikki olisivat nähneet). Onneksi oli kertakäyttöiset varasuojukset hoitolaukussa. Kotiin lähtiessä huomaa tuoneensa lumen joka on sulanut lattialle niin, että useamman kerholaisen sukat kastuvat. No, olen ainakin antanut itsestäni ihan itseni näköisen ensivaikutelman.

Kotona meinasin pudottaa pojan lattialle pöydältä. Nyt on ollut sellainen päivä, että sydän on jättänyt muutaman lyönnin välistä ja melkein olen hävennyt. Jos olisin vaan ollut kotona niin eipän olisi mitään kerrottavaa :)

Ensimmäinen kerhoaskarteluni äitinä