kasvatus alkakoon

MUN kahvikuppi!

On sitä vaan niin sokea omalle toiminnalleen. En ole ehkä maailman suurin kasvatusoppaiden lukija, mutta en nyt ihan muiden briiffattavaksikaan halua jäädä. Lainasin kirjastosta Kuinka kasvattaa bébé? kirjoittaja Pamela Duckerman. Kolme arkipäivää ja se oli luettu. Hyvä kirja, suosittelen. Toinen kirja mitä suosittelen on Hamasin poika, mutta se nyt taas ei liity tähän äitiyskuvioon millään tavalla.

Nauroin hysteerisesti joitain kohtia kirjasta eli pidensin elämääni ja todella uppouduin teksiin. Mielestäni kirja pudottaa äitiyden harteilta monta asiaa. Esimerkiksi alleviivaamalla sitä tosiasiaa, että äidin ja puolison oma aika sekä yhteinen lapsivapaa aika on tärkeää. On siis suorastaan velvollisuus huolehtia parisuhteesta, jonka olen valinnut. Kyllä, minä olen valinnut puolisoni ja hän minut. Oikein havahduin tähän ajatukseen. Sitä on jäänyt kiinni alun vauvavaiheen kokonaisvaltaiseen äitiyteen, välillä havahtunut omaan itseensä ja taas jatkanut takertumistaan arkeen. Olenko minä puolisolleni se joka minä haluan olla? En varmasti, jos pidän kaikki langat käsissäni herkeämättä ja ajattelen kaiken toisen puolesta. Olin poissa pojan luota sovitussa (erittäin tylsässä) tapaamisessa ja isä hoiteli vahtimiset siihen saakka kunnes lähti töihin, mummo hoiti loput. En kertaakaan antanut itselleni lupaa ajatella kuinka ne nyt siellä pärjää. Pärjäähän ne. Päivällisaikaan ajastettu sisäinen kelloni ilmoitti kurinalla ruoan puuttesta ja silloin laitoin viestin, että nyt sapuskaa pojalle jos ei ole jo saanut. Olin helpottunut vaikka tylsä tapaaminen olisi voinut mieluummin olla vaikka iloinen lounas ystävien kanssa. Ehkä sen aika on vielä joskus.

Kirjassa toinen paljon selitetty asia on ruokailut ja syöminen. Siihen pisteeseen lopetin välipalatarjoilut kun luin kirjan. Kuinka moni äiti kulkee rusinapurkit ja naksut taskuissa, että lapset on tyytyväisiä? Alle vuotiaat nyt eivät paljoa ymmärrä, mutta vanhemmat lapset... Meillä ainakin toimi kun jätin kaikki turhat pois ja poika vetää nyt kunnon sapuskat aamusta iltaan. Ja se että muistan kertoa jo yksi vuotiaalle, että odottaa kun äiti pyyhkii pöytää, eikä ole joka ikinen sekuntti saatavilla. Pari päivää siinä meni ja saan jo juoda kahvini rauhassa kun muistan kertoa pojalle, että odottaa hetken kun äiti juo ensiksi kuppinsa tyhjäksi. Vähän se kitisee ja lähtee sitten omiin touhuihinsa tai tuo eteeni tarvittavat leikkikalut ja leikkii jaloissa. Tämä sopii enemmän kuin paremmin. Miten tyhmä olen ollut!?! Minäkin taannoin etsin välipalahyllyltä rusinoita, mutta en etsi enää. Ei tämä lastenhoitoa tässä huushollissa tule muuttamaan sen enempää, mutta rauhoittaa sieluni antamaan pojalle omaa aikaa sekä helpottaa minun omaa aikaani. Helpotuksen suuri huokaus. Seuraavat kasvun vaiheet tervetuloa, tämä äiti juo nyt kahvikuppinsa kuumana.