Kateellisen ja väsyneen puhetta
Miten voinkaan olla niin hankala. Ruumiillisesti alan olemaan kohta yli muumimamman mittojen. Vielä kuukausi tai viisi viikkoa sekä ehkä ne kaksi bonusta päälle. Voihan vauva syntyä tietysti ajoissakin. Mies olisi halunnut mennä metsään koirien kanssa. Katsomaan sieniä ja juoksuttamaan nälkäisiä. Minä en mahdu edes sadetakkiini enää ja tämä päivä on ollut täynnä sadekuuroja. Kolmasti ulkona, kahdesti taaperon kanssa ja yhdesti taapero ja koirat. Yhtä monta kertaa palasin vähintään vatsa ja jalat kastuneena = auringon paisteella ulos ja jättimäisellä sadekuurolla sisään. En enää neljättä kertaa lähtenyt pissatusreissulle, vaikka se olisi ehkä ollut paras ratkaisu. Nyt koirat saivat ruokansa vasta illalla ja siksi mies olisi voinut viedä ne nälkäisinä metsään (eivät karkaa silloin mihinkään kun ruoka kiinnostaa).
Taapero aloitti iltariekkumisen ajamalla "mopollaan" koiria päin kielloista huolimatta ja istui miettimässä tekojaan tunnin sisällä kolmasti. Kun isä palaa kotiin on näytettävä kaikki temput ja unohdettava käytössäännöt. Minä sitten hieman vastahankaan kielsin koirien metsässä juoksuttamisen, koska se virtapiikkinen lapsi olisi jäänyt tähän jalkoihin paiskelemaan minua kirjoilla kun isä lähti taas menemään. Nyt ne menee koko kööri pikkulenkkiä ja sitten mies palauttaa minulle pesulle menevän taaperon, joka ei todellakaan halua apua hampaiden pesussa ja joka kokeilee kaikki maailman keinot ettei tarvitsisi nukahtaa. Kaiken lisäksi liitoskivut pitävät minut hereillä yöllä ja vessahätä myös, joten tästä tulee pitkä ja erittäin väsynyt loppuodotus. Mieskään ei ole silminnähden tyytyväinen toiveeseeni (hän rakastaa kurjia sadeilmoja).
Tänään, VIHDOINKIN, asunnon myynti on nytkähtänyt. Nyt on ostajalta virallinen tarjous, samoin on pankilta. En enää tiedä hurraisinko vai tatuoisinko käteeni muistutuksen: "Mahdollisesti raskauden sattuessa olet tyytyväinen elämääsi etkä halua sisustaa, etkä myydä tai ostaa asuntoa. Voit tehdä tämän kaiken synnytettyäsi." Ostajan kanssa tehdään kauppaa kuun alussa, mutta vasta käsiraha liikkuu silloin. Tässä on pakattu silmät kiiluen ja pienessä paniikissa ajatellen ostajaa ja alkuperäisiä "uhkailuja" kahden viikon muuttoajasta, mutta nyt viralliseksi muuttopäiväksi on kehkeytymässä laskettu aika eli elokuun loppu. Voi kevät ja heinäkuun helteet! Saadaanko me kaksi lainaa päällekkäin pankilta, että pääsisin edes purkamaan laatikot? Päässenkö nukkumaan muutaman yön uudessa kodissani ennen kuin poks vai mitä ihmettä me oikein tehdään? Minulla alkaa olemaan henkilökohtainen kiire tämän asian kanssa! Mies on myös sitä mieltä, että hän roudaa muuttolaatikoita vanhempiensa nurkkiin odottelemaan oikeaa muuttoa ja minun mielestäni meidän pitäisi vaikka pestä mattoja. Hän voi kuulemma kuljettaa niitä yöllä niin siitä ei ole kenellekään vaivaa. Näin voisi taas käyttää saunaa (jossa on siis niitä muuttolaatikoita). Äh, ja miten selitän, että kyllä siitä on vaivaa, että ei nuku ja on väsynyt sitten sen viikon ainoana vapaapäivänä vaikka pääsisi saunaan niin eihän sitä nyt untaan voi uhrata saunatontulle.
Kaiken tämän täysin turhan ja turhauttavan asioiden ketjuuntumisen jälkeen alan taas tuntemaan kateuden puhetta korvissani ja hermostun kuinka lapsettomia ja niiden tunteita pitäisi säästää kaikissa keskusteluissa. Antakaa armoa, jos lipsautan, ettei koira ole sama asia kuin lapsi (eihän se ole kun se on elukka) ja samaan kasaan vielä lauon ääneen, että en koskaan ennen lasta ole ollut näin väsynyt tai turhautunut (enkä olekaan koska yleensä sentään voin vaikuttaa asioiden kulkuun jotenkin). Molemmat loukkaavat, aivan varmasti, mutta minulla ei olekaan järkeä päässä koska olen väsynyt, huolissani seuraavasta siirrosta ja miehen kanssa tulee eniten vietettyä aikaa nukkumalla samassa sängyssä (tai puhisemalla kun uni ei vaan kipeänä ja vessahätäisenä meinaa tulla). Minä yritän vastalahjaksi olla loukkaantumatta niiden katseiden alla "jos minulla olisi lapsia niin en ainakaan kasvata sitä tuolla tavalla" tai "tarvitset omaa aikaa ja sinun on otettava se" tyylisistä kommenteista. Jos minä kuuntelen lapsettoman jorinoita oikeasti kiinnostuneena ja lapseton jaksaa kuunnella minua niin älkää hyvät ihmiset loukkaantuko joutavista asioista. Ja niin kateus vaietkoon päässäni, jotta saan taas balanssin tähän kaaokseen.
Taapero aloitti iltariekkumisen ajamalla "mopollaan" koiria päin kielloista huolimatta ja istui miettimässä tekojaan tunnin sisällä kolmasti. Kun isä palaa kotiin on näytettävä kaikki temput ja unohdettava käytössäännöt. Minä sitten hieman vastahankaan kielsin koirien metsässä juoksuttamisen, koska se virtapiikkinen lapsi olisi jäänyt tähän jalkoihin paiskelemaan minua kirjoilla kun isä lähti taas menemään. Nyt ne menee koko kööri pikkulenkkiä ja sitten mies palauttaa minulle pesulle menevän taaperon, joka ei todellakaan halua apua hampaiden pesussa ja joka kokeilee kaikki maailman keinot ettei tarvitsisi nukahtaa. Kaiken lisäksi liitoskivut pitävät minut hereillä yöllä ja vessahätä myös, joten tästä tulee pitkä ja erittäin väsynyt loppuodotus. Mieskään ei ole silminnähden tyytyväinen toiveeseeni (hän rakastaa kurjia sadeilmoja).
Tänään, VIHDOINKIN, asunnon myynti on nytkähtänyt. Nyt on ostajalta virallinen tarjous, samoin on pankilta. En enää tiedä hurraisinko vai tatuoisinko käteeni muistutuksen: "Mahdollisesti raskauden sattuessa olet tyytyväinen elämääsi etkä halua sisustaa, etkä myydä tai ostaa asuntoa. Voit tehdä tämän kaiken synnytettyäsi." Ostajan kanssa tehdään kauppaa kuun alussa, mutta vasta käsiraha liikkuu silloin. Tässä on pakattu silmät kiiluen ja pienessä paniikissa ajatellen ostajaa ja alkuperäisiä "uhkailuja" kahden viikon muuttoajasta, mutta nyt viralliseksi muuttopäiväksi on kehkeytymässä laskettu aika eli elokuun loppu. Voi kevät ja heinäkuun helteet! Saadaanko me kaksi lainaa päällekkäin pankilta, että pääsisin edes purkamaan laatikot? Päässenkö nukkumaan muutaman yön uudessa kodissani ennen kuin poks vai mitä ihmettä me oikein tehdään? Minulla alkaa olemaan henkilökohtainen kiire tämän asian kanssa! Mies on myös sitä mieltä, että hän roudaa muuttolaatikoita vanhempiensa nurkkiin odottelemaan oikeaa muuttoa ja minun mielestäni meidän pitäisi vaikka pestä mattoja. Hän voi kuulemma kuljettaa niitä yöllä niin siitä ei ole kenellekään vaivaa. Näin voisi taas käyttää saunaa (jossa on siis niitä muuttolaatikoita). Äh, ja miten selitän, että kyllä siitä on vaivaa, että ei nuku ja on väsynyt sitten sen viikon ainoana vapaapäivänä vaikka pääsisi saunaan niin eihän sitä nyt untaan voi uhrata saunatontulle.
Kaiken tämän täysin turhan ja turhauttavan asioiden ketjuuntumisen jälkeen alan taas tuntemaan kateuden puhetta korvissani ja hermostun kuinka lapsettomia ja niiden tunteita pitäisi säästää kaikissa keskusteluissa. Antakaa armoa, jos lipsautan, ettei koira ole sama asia kuin lapsi (eihän se ole kun se on elukka) ja samaan kasaan vielä lauon ääneen, että en koskaan ennen lasta ole ollut näin väsynyt tai turhautunut (enkä olekaan koska yleensä sentään voin vaikuttaa asioiden kulkuun jotenkin). Molemmat loukkaavat, aivan varmasti, mutta minulla ei olekaan järkeä päässä koska olen väsynyt, huolissani seuraavasta siirrosta ja miehen kanssa tulee eniten vietettyä aikaa nukkumalla samassa sängyssä (tai puhisemalla kun uni ei vaan kipeänä ja vessahätäisenä meinaa tulla). Minä yritän vastalahjaksi olla loukkaantumatta niiden katseiden alla "jos minulla olisi lapsia niin en ainakaan kasvata sitä tuolla tavalla" tai "tarvitset omaa aikaa ja sinun on otettava se" tyylisistä kommenteista. Jos minä kuuntelen lapsettoman jorinoita oikeasti kiinnostuneena ja lapseton jaksaa kuunnella minua niin älkää hyvät ihmiset loukkaantuko joutavista asioista. Ja niin kateus vaietkoon päässäni, jotta saan taas balanssin tähän kaaokseen.
.jpg) |
| Elämän suuria asioita: ruoka, kakka, lika, iso ja pieni. Kyllä sadekuurot ja asunnon myynnit kalpenevat näille käsitteille. |
Kommentit