Kelasta kiitollisuuteen
"Yksilönvapaus" on lapsen tapa toimia, koska hän ei muuhun kykene. Hänen elämänhallintaansa kuuluu se, että hän ei pelkästään tee, mitä haluaa, vaan panee muutkin toimimaan haluamallaan tavalla. Muiden on vähintään hyväksyttävä se, että hän tekee mitä haluaa. Aikuinen hallitsee elämäänsä tekemällä vapaaehtoisia kompromisseja. - Liisa Keltikangas-Järvinen; Tunne itsesi, suomalainen.
Tässä kiteytyy meidän arki, kompromisseja ja tahtorikasta taaperoa. En ole lukenut Keltikangas-Järvisen kirjaa edes loppuun, mutta hyvältä vaikuttaa. Taas pyörittelen päätäni, että mitä ne ihmiset ovat Keltikangas-Järvisen ajatuksista kimpaantuneet. Enemmän minua risoo Kela. Kaikella rakkaudella kaikkia Kelassa työskenteleviä kohtaan olen täysin rikki siitä systeemistä, koska en ymmärrä millään sitä logiikkaa. Minua, yksilöä, turhauttaa, että ei niissä tulojutuissa oikein ole järkeä. Se kuka on tienannut enemmän saa kotona äitiyslomalla enemmän. En vaan jotenkin mitenkään ymmärrä miksi opiskeleva äiti tarvitsee erityiset leikkaukset niihin rahoihin, enkä edes ole opiskeleva äiti itse. Pelätäänkö sitä, että pienituloiset alkaa tekemään lapsia niin paljon, että Kelalta loppuu rahat ja ne hyvätuloiset ovat niin työorientoituneita, että lähtevät heti sen 9kk jälkeen töihin tai eivät tee yhtään lapsia jos eivät saa enemmän kuin huonotuloiset. Onkohan kukaan tutkinut asiaa, että miten se oikein menee... Kiinnostaisi tietää.
Pankki ei soittanut tänään vaikka niin lupasi ja ei muuten ole ensimmäinen kerta tätä lainaa haettaessa. Nyt ollaan jo siinä rajoilla, että se pankki vaihtuu kyllä Handelsbankeniksi tai joksikin muuksi ihan tuota pikaa.
Kaiken raivoamisen takana on onnellinen päivä äitien ja lapsien kanssa puistossa ylläripiknikillä. Kiitollinen mieli lepää tukevasti lainojen ja Kelan ahdistuksen päällä. Vielä kun tuo poika suostuisi nukahtamaan jumppaamisen sijaan. En oikein ymmärrä mistä se on keksinyt iltajumppaamisen. Nostaa koipeaan kohti kattoa ja hokee jumppaavansa. Ehkä se on vinkkinä meille aikuisille, että iltajumppa tekisi hyvää.
Tässä kiteytyy meidän arki, kompromisseja ja tahtorikasta taaperoa. En ole lukenut Keltikangas-Järvisen kirjaa edes loppuun, mutta hyvältä vaikuttaa. Taas pyörittelen päätäni, että mitä ne ihmiset ovat Keltikangas-Järvisen ajatuksista kimpaantuneet. Enemmän minua risoo Kela. Kaikella rakkaudella kaikkia Kelassa työskenteleviä kohtaan olen täysin rikki siitä systeemistä, koska en ymmärrä millään sitä logiikkaa. Minua, yksilöä, turhauttaa, että ei niissä tulojutuissa oikein ole järkeä. Se kuka on tienannut enemmän saa kotona äitiyslomalla enemmän. En vaan jotenkin mitenkään ymmärrä miksi opiskeleva äiti tarvitsee erityiset leikkaukset niihin rahoihin, enkä edes ole opiskeleva äiti itse. Pelätäänkö sitä, että pienituloiset alkaa tekemään lapsia niin paljon, että Kelalta loppuu rahat ja ne hyvätuloiset ovat niin työorientoituneita, että lähtevät heti sen 9kk jälkeen töihin tai eivät tee yhtään lapsia jos eivät saa enemmän kuin huonotuloiset. Onkohan kukaan tutkinut asiaa, että miten se oikein menee... Kiinnostaisi tietää.
Pankki ei soittanut tänään vaikka niin lupasi ja ei muuten ole ensimmäinen kerta tätä lainaa haettaessa. Nyt ollaan jo siinä rajoilla, että se pankki vaihtuu kyllä Handelsbankeniksi tai joksikin muuksi ihan tuota pikaa.
Kaiken raivoamisen takana on onnellinen päivä äitien ja lapsien kanssa puistossa ylläripiknikillä. Kiitollinen mieli lepää tukevasti lainojen ja Kelan ahdistuksen päällä. Vielä kun tuo poika suostuisi nukahtamaan jumppaamisen sijaan. En oikein ymmärrä mistä se on keksinyt iltajumppaamisen. Nostaa koipeaan kohti kattoa ja hokee jumppaavansa. Ehkä se on vinkkinä meille aikuisille, että iltajumppa tekisi hyvää.
 |
| Huomaa sivukurkotus. Kun on lyhyt ja mahakas ei yllä sitä vähääkään mihinkään. |
Kommentit