21.8. omenoita ja elämää
Taitaa se olla niin että työt vie niin suuren osan elämästä, että sellaisena aikana ei tule kirjoiteltua tänne paljon mitään. Eikä silloin hirveästi edes ajattele syntyjä syviä. Olen kuitenkin huojentunut, että olen jaksanut olla töissä näin pitkään. Ensi viikko on viimeinen ennen äitiyslomaa. To do-lista äitiysloman varalle on kertynyt. Toivottavasti lista ei ole mahdoton toteuttaa. Pikkuveljen luona olisi ehdottoman mukava päästä käymään, mutta en tiedä kuinka vaivainen olen siinä vaiheessa. Vauvan vaatteet pitäisi sorteerata paremmin. Vaatteille pitäisi myös luoda jokin säilytyspaikka, kaappi jne. Vaunut odottaa pyyhkäisyä puhtaaksi. Rappusten alla on selvittämätöntä rojua. Olohuoneen matto kaipaa epätoivoisesti pesulaa. Maalipurkki odottaa seinälle pääsyä.
Turvotus on tullut ilmeisesti jäädäkseen ja kuorsaamista ei voi estää. Aamulla peilistä katsoo turpea, punaposkinen ja väsynyt naama. Nukkuminen on luksusta, johon toisinaan venynyt maha ei anna monen tunnin mahdollisuutta. Uusimpana vaivana on kello kolmen ja viiden välillä tapahtuva uneton osuus. Herään vessahätään ja sitten valvotaan. Väsyttää kyllä mutta uni ei tule. Mies parka yrittää nukkua joko kuorsaavan tai kääntyilevän muumimamman kanssa. Ei ole helppoa olla raskaana olevan puoliso. Illalla vielä pitäisi jaksaa hinkata toisen jalkoja, jotta päivän turvotus lähtisi liikkeelle edes vähän. Aamulla lonkkia, ranteita, sormia ja varpaita särkee. Yöllä tuntuu, että jalat irtoaa liitoksistaa. Kämmenpohjat ovat punavalkopilkulliset ja vettä menee kerralla puoli litraa janoon. Yöllä harjoitussupistukset tekevät toisinaan ilkeää ja raskausarvet löytyvät jo navan päältä. Suihkussa tekisi mieli käydä kaksi kertaa päivässä. Hiki vaan tulee toisinaan pelkästä istumisesta. Vauvan potkut ovat välillä hurjan voimakkaita ja sitä tulee miettineeksi miten paljon ne vielä voivat voimistua viimeisten viikkojen ajan. Kaikki on kyllä hyvin, eikä olossa sinänsä ole valittamista. Sitä vaan ihmettelee edelleen raskauden tuomaa avuttomuutta sekä kaikkialle omaan kehoon leviävää hormoonimyrskyä, joka tekee itsestään selvistä asioista ihan kummallisia.
Syksyn satoa on nyt kuivatettu talteen. Kotimaisia omenoita ja sieniä. Herkkua! On siinä vaivaa, mutta on se myös vaivan arvoista. Talvella kun tekee tattirisottoa niin sitä todellakin arvostaa omaa viitseliäisyyttä. Olisipa vielä oma omenapuu ja pieni ryytimaa. Siitäkin varmasti saisi stressin, mutta entäs sitten. Haaveita täytyy olla.
Turvotus on tullut ilmeisesti jäädäkseen ja kuorsaamista ei voi estää. Aamulla peilistä katsoo turpea, punaposkinen ja väsynyt naama. Nukkuminen on luksusta, johon toisinaan venynyt maha ei anna monen tunnin mahdollisuutta. Uusimpana vaivana on kello kolmen ja viiden välillä tapahtuva uneton osuus. Herään vessahätään ja sitten valvotaan. Väsyttää kyllä mutta uni ei tule. Mies parka yrittää nukkua joko kuorsaavan tai kääntyilevän muumimamman kanssa. Ei ole helppoa olla raskaana olevan puoliso. Illalla vielä pitäisi jaksaa hinkata toisen jalkoja, jotta päivän turvotus lähtisi liikkeelle edes vähän. Aamulla lonkkia, ranteita, sormia ja varpaita särkee. Yöllä tuntuu, että jalat irtoaa liitoksistaa. Kämmenpohjat ovat punavalkopilkulliset ja vettä menee kerralla puoli litraa janoon. Yöllä harjoitussupistukset tekevät toisinaan ilkeää ja raskausarvet löytyvät jo navan päältä. Suihkussa tekisi mieli käydä kaksi kertaa päivässä. Hiki vaan tulee toisinaan pelkästä istumisesta. Vauvan potkut ovat välillä hurjan voimakkaita ja sitä tulee miettineeksi miten paljon ne vielä voivat voimistua viimeisten viikkojen ajan. Kaikki on kyllä hyvin, eikä olossa sinänsä ole valittamista. Sitä vaan ihmettelee edelleen raskauden tuomaa avuttomuutta sekä kaikkialle omaan kehoon leviävää hormoonimyrskyä, joka tekee itsestään selvistä asioista ihan kummallisia.
 |
| kuivia omenoita purkissa. |
Syksyn satoa on nyt kuivatettu talteen. Kotimaisia omenoita ja sieniä. Herkkua! On siinä vaivaa, mutta on se myös vaivan arvoista. Talvella kun tekee tattirisottoa niin sitä todellakin arvostaa omaa viitseliäisyyttä. Olisipa vielä oma omenapuu ja pieni ryytimaa. Siitäkin varmasti saisi stressin, mutta entäs sitten. Haaveita täytyy olla.
Kommentit