11.7. tuleva isä ja äiti

Tulevia isiäkin pitää hemmotella. Miksi kaikki puhvat vain äidistä? Isät jäävät taka-alalle. Huolehtivathan isätkin monesta. Meillä ainakin kaikki koirien pitkät ulkoilutukset jäävät miehen harteille varmaan tässä lähiaikoina useaksi kuukaudeksi. Samoin paljon muita normaalisti arjessa jaettuja asioita kuten sängyn alta imurointi, tamppaaminen, tavaroiden nostelu... ja varmaan kohta meikäläisen pukeminen. Kyllä juu, se olen minä joka kantaa, synnyttää, voi pahoin, lyllertää, vaihtaa mielialaa ja väsyy tavallista nopeammin, mutta entä sitten se siittävä osapuoli? Se kauniisti kuuntelee kun itku tulee vaimolta vaikka ei sen ollut tarkoitus pillahtaa juhannuksena pesemättä jääneitä ikkunoita tai pahoittaa mieltään siitä että ei edes tiedä mistä. Kaikki jaksavat muistuttaa, että olehan mies kärsivällinen tulevan äidin orja ja muista sitten hemmotella ja passata vähän vielä senkin päälle. Hymyile ja kuuntele. Kuka kysyy mieheltä miten voit? Meillä ainakin passataan ja hemmotellaan niin että olen enemmän kuin tyytyväinen. Haluan siis antaa jotain takaisin, muutakin kuin terveen lapsen. Joutuu isäkin kasvamaan isäksi ja en halua, että se on pelkkää tulevan äidin mehulasin perässä juoksemista. Toisaalta taas tässä voi olla kyse heikoille joutumisesta. Olen ehkä liikaa tottunut vain pärjämään omillani ja ottaa päähän kun täytyy pyytää apua monessa asiassa, jonka normaalisi vaan olisin hoitanut pois päiväjärjestyksestä ennemmin tai myöhemmin. Pikkuveljen rippijuhlissa (johon yrittäjämieheni ei valitettavasti päässyt) sain yhden kysymyksen eräältä vieraalta, joka koski tulevan isän vointia. Hän kysyi onko isällä ollut raskausajan oireita, pahoin vointia tms. Toinen pikkuveljeni oli hämillään, että miten niin miehellä. Mutta se on niin totta. Miehet voivat kokea samoja oireita kuin raskaanaoleva. Miten niin se on hämmentävää, että joku kysyy miehen fyysistä vointia? Olemmehan me sentään yhdessä tulevan lapsen vanhempia. Eikä tässä nyt tarvitse palata aikaan, jolloin naiset synnyttivät kesken leivän paiston kotonaan yksin (oma mummoni on syntynyt tällä tavalla ja hänen äitinsä pahoitteli miehelleen että vähän tummia tuli leivistä, mutta tyttö oli terve ja he olivat onnellinen ja rakastunut pariskunta).

Niin ja muutama päivä sitten toinen koirista karkasi. Suunnitelmana oli viettää ihanaa iltaa ihanien ystävien ja kummipojan kanssa, mutta se päättyi nopeaan poistumiseen kauhun sekaisin tuntein. Kaikesta selvittiin säikähdyksellä ja karkuri ei ollut juossut auton alle tai joutunut kidnapatuksi. Onneksi miehen tuki ja turva löytyi myös tähän hätään.

Ja sitten omaan vointia.. Jalat alkaa turvota. Aamulla kun herää tuntuu kuin kävelisi vesityynyjen päällä. Ainoa asia mikä siihen auttaa on kävellä reippasti hetki, vaikka se ehkä vähiten huvittaa siinä vaiheessa. Varmaankin turvotuksesta johtuen tuntuu peiliin katsoessa hassulta. Näytän omasta mielestä enemmän isolta kuin miltä tuntuu. Olin kävelyllä kaupungilla ja ihmettelin näyteikkunoista kuinka iso olenkaan. Maha näyttää lähinnä jättiläismäiseltä amerikkalaisen jalkapallon puolikkaalta. Nakumaha näyttää valtavalta  pullataikinalta. Napa töröttää vielä eteenpäin niin mikäs siinä. Kävely sinänsä on mukavaa, mutta sitäkään ei jaksa pitkään kun jalat väsyy. Ylämäet tuntutuvat aina vaan raskaammilta. Onkohan vanhana samanlaista? Kuumuus vie kyllä veronsa. Onneksi pieni sade ja ukkonen raikastivat hetki sitten ilmaa.

Tänään alkoi loma, joka kestää neljä tai viisi viikkoa. En oikein muista kuinka pitkään, mutta ei sen niin väliä koska aika tuntuu tosi pitkältä muutenkin.