 |
| Pallo ja taustaruusu. |
Me ihmiset ollaan niin erilaisissa tilanteissa vaikka elämme samaa päivää, samaa hetkeä ja samaa vuotta. Sitä on kiinni niin omassa tilanteessaan ettei meinaa ymmärtää että tänään joku aloittaa uuden projektin tai toinen päättää elämässään jotain. Minulla on vain tämä nykyisyys jossa voin elää konkreettisesti, mutta toisaalta menneisyys kulkee mukana kuin varjo. Ei se lähde pesemällä ja joudun kantamaan sitä mukanani. Voin päättää kuinka suurta osaa varjo näyttelee elämässäni. Juoksenko sitä karkuun niin että hukkaan samalla tulevan ja nykyisyyden vai annanko sen vain tulla mukana. Ymmärränkö sen tarkoituksesta jotain. Ymmärränkö todella, että mennyt on vain varjo tästä hetkestä. Toisaalta tulevaisuus häikäisee välillä silmiin niin ettei sen merkitystä käsitä. On sokea näkemään suuntaa. Tulevaisuuden suunnitelmat voivat näyttää tällä hetkellä hyviltä ideoilta, mutta kohdatessa todellisuuden voi huomata mätiä osia. Olisiko parempi, että antaisin tulevaisuuden paistaa pääni päällä kuin päiväntasaajan auringon, jotta voisin seistä menneisyyteni varjon päällä ilman, että varjo olisi liian suuri ja näin eläisin kiinni tässä hetkessä joka on minun omani. Miksi se on niin hankalaa... Miksi minä olen se mikä minä olen.
Aamupalaa on syöty, pyykkiä on pesty ja tulevaisuutta pohdittu. Minä, vauva ja koirat. Yöllä ajattelin (taas) että nyt se lähtö tulee. Oli sellaista kuplintaa alavatsalla, että taisi vauva asetella päätään lähtökuoppiin. Tuntui kuin olisi ollut ilmavaivoja alavatsalla vaikka siellä ei paljon muuta taida olla kuin kohtu ja litistynyt virtsarakko. Onneksi hormoonit tekevät väsyneeksi ja uni tulee nopeaan. Nukahdin kun lepuutin silmiäni hetken kesken kirjan lukemisen. Pissalla piti käydä enemmän kuin olisin yöllä halunnut ja kipeähköjä supistuksia tuli yöllä useaan otteeseen. Olisin mielelläni lähtenyt synnyttelemään. En osaa pakata kassia synnärille valmiiksi. Päässä on lista asioita joita otan mukaan, mutta en halua laittaa niitä valmiiksi. Se olisi jotenkin liian suunniteltua. Pankissa pitäisi käydä hoitelemassa muutama asia kuntoon ja yksi villasukka odottaa valmistumista. Sitä ennen syödään lounasta, jota ei ole vielä aloitettu edes tekemään. Päässä surisee ajatuksia. Synnärillä käynti aloitti jotenkin ihan uuden ajatustulvan. En edes tarkalleen tiedä minkä kun kaikki tuntuu vaan niin ihmeelliseltä. Tavallaan katson elämääni ulkopuolelta ja ihmettelen mitä tapahtuu. Samalla koen kaiken ruumiissani hyvinkin yksityiskohtaisesti, mutta silti tiedän etten ymmärrä mitä on tulossa. Odottavaa pidetään kovassa jännityksessä. Mahtaa stressi laueta rankasti kun maha ei olekaan enää sama tiellä oleva valtava pallo vaan olen itseni ja minulla on jotain suurempaa ja avuttamampaa huolehdittavaa kuin itseni. Vastuu ja vapaus ne tässä eniten muuttuvat (luulisin).
 |
| Ajatustyötä kahvin, mustikkarahkan ja Turkin tuliaisten voimalla (huomaa terveellinen purkka). |
Kommentit